Advertisement

Feyenoord saapuu jatkopaikan varmistaneen Manchester Cityn vieraaksi

Manchester City saa Mestarien liigassa vastaansa tiistaina Hollannin hallitsevan mestarin Feyenoordin. Kotijoukkue on varmistanut jo jatkopaikkansa ja puolestaan Feyenoord ei pysty kampeamaan itseään Mestarien liigassa jatkoon. Feyenoordilla on kuitenkin kaikki mahdollisuudet jatkaa kauttaan vielä Eurooppa-liigan puolella, sillä piste-ero Napoliin on vain kolme pistettä. Napolilla on vielä jonkinasteiset mahdollisuudet lohkokakkoseksi, mikäli se voittaa illan ottelussa toisena olevan Shakhtar Donetskin vähintään 2-1.

Manchester City murskasi Feyenoordin joukkueiden ensimmäisessä kohtaamisessa 0-4 lukemin. Ottelussa Feyenoordilla ei ollut missään vaiheessa todellista mahdollisuutta vastata Cityn erittäin vahvaan hyökkäykseen ja sama tilanne sillä on edessä myös tänään. City lepuuttaa varmasti muutamia avainpelaajiaan illan ottelussa. Se ei kuitenkaan poista sitä tosiseikkaa, että joukkue on siitä huolimatta täysin toisella tasolla kuin illan vastustajansa.

Mestarien liigan taso on ollut Feyenoordille tällä kaudella aivan liian kova. Joukkue on hävinnyt toistaiseksi kaikki neljä otteluaan ja maaliero on yhdeksän maalin verran pakkasella. Hyvin vaikea on nähdä, että Feyenoord saisi kuluvalla kaudella yhtään voittoa alkulohkossaan, joka olisi varmasti suuri pettymys seuralle ja sen kannattajille.

”Meillä ei ole suurta rinkiä joukkueessamme,” Pep Guardiola kertoi ennen ottelua.

”Voittaaksemme mestaruuksia tarvitsisimme kaikkia pelaajiamme, etenkin niin tärkeitä kuin John Stones ja Vincent Kompany.

”Meillä on 12 ottelua hyvin lyhyen ajan sisään ja meillä on vain kolme keskuspuolustajaa käytettävissä. Heistä Vinny on riski, sillä hän on vasta palannut takaisin loukkaantumisen jäljiltä.” Guardiola jatkaa.