Advertisement

Aaron Lennon siirtymässä Burnleyn riveihin

Lukuisten brittilähteiden mukaan Evertonin laituri Aaron Lennon on siirtymässä Burnleyn riveihin. Seurat ovat jo päässeet sopuun siirtosummasta, vaikka sitä ei ainakaan vielä olekaan kerrottu julkisuuteen. Myös Lennonin sopimusasiat on hoidettu ja siirto on enää kiinni onnistuneesta lääkärintarkastuksesta.

Theo Walcottin siirron Evertoniin varmistuttua aiemmin tällä viikolla oli manageri Sam Allardycen mukaan selvä, että joistakin pelaajista on luovuttava. Lennon pelaa pitkälti samaa pelipaikkaa kuin Walcott, joten hän oli selkeä kohde. Lennonin kohdalla siirto kuitenkin ainakin toistaiseksi parantaa näkymiä. Burnley on sarjataulukossa sijalla seitsemän. Ero yhdeksäntenä olevaan Evertoniin on seitsemän pistettä.

Burnley on ollut tällä kaudella yksi Valioliigan parhaimmin puolustavia joukkueita. Se on päästänyt neljänneksi vähiten maaleja kaikista joukkueista. Hyökkäyspeli sen sijaan on ollut varsin mielikuvituksetonta ja ajoittain jopa olematonta. Ainoastaan kolme joukkuetta Valioliigassa on tehnyt vähemmän maaleja kuin Burnleyn 19 osumaa. Kaikki Burnleyn edellä sarjataulukossa olevat joukkueet ovat tehneet vähintään kaksi kertaa Burnleya enemmän maaleja. Tätä Burnley yrittää kenties korjata Lennonin ja aiemmin seuraan saapuneen Tottenham-laina Georges-Kevin Nkoudoun myötä.

Ihan välitöntä korjausta maalinteko-ongelmaan Lennon tuskin kuitenkaan on tuomassa. Hän on tällä kaudella pelannut Evertonin paidassa 19 ottelussa, eikä ole onnistunut vielä maalitiliään avaamaan.

Burnleyn seuraava suuri haaste on huominen kotiottelu Manchester Unitedia vastaan. Siihen Lennon ei kuitenkaan kaiketi vielä mukaan ehdi.