Advertisement

Manchester City luopumassa Sanchezin hankinnasta tammikuun aikana – Arsenalin pyytämä 35 miljoonaa puntaa on seuralle liikaa

Manchester City on ollut aktiivisesti viimeistä sopimuskautta Arsenalissa pelaavan Alexis Sanchezin perässä kesästä lähtien. Kesän siirtoikkunan aikana Arsenal ei päästänyt pelaajaa lähtemään ja aivan halvalla se ei päästä häntä myöskään tammikuussa. Cityn kerrotaan olevan valmis tarjoamaan chileläisestä 20 miljoonaa puntaa, mutta summa ei ole Arsenalin mielestä riittävä. Se haluaa pelaajastaan 35 miljoonaa puntaa, joka vastaavasti on Cityn mielestä liian paljon.

Tilannetta monimutkaistaa Manchester United, joka on myös astunut mukaan kisaan pelaajasta. Tilanne on Arsenalin kannalta siinä mielessä hyvä, että nyt sillä on kilpailutilanteen johdosta jonkinlainen mahdollisuus saada pelaajasta haluamansa summa. Muussa tapauksessa pelaaja jää nykyiseen seuraansa kauden loppuun saakka.

Manchester Unitedin manageri Jose Mourinho ei suoraan ottanut kantaa seuran ostoaikaisiin Sanchezin suhteen.

”Sanchez on Arsenalin pelaaja”, Mourinho kommentoi.

”En tiedä, mutta luulen hänen puolustavan viikonloppuna Arsenalin värejä. Näin ollen ei ole korrektia puhua Alexis Sanchezista tällä hetkellä.”

Kommenteistaan huolimatta Mourinho kertoi perjantaina pitävänsä Sanchezia ilmiömäisenä pelaajana.

Manchester Cityn manageri Pep Guardiola ei niin ikään ottanut kantaa Sanchezin mahdolliseen hankintaan.

”En aio vastata. Ymmärrän kyllä kysymyksen ja tiedän teidän vain tekevän työtänne. Tiedätte kuitenkin myös vastaukseni. Keskityn tällä hetkellä vain Liverpool-otteluun”, Guardiola kertoi Liverpool-ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa.