Advertisement

Serie A:n Inter haluaa Liverpool-hyökkääjän riveihinsä

Italian Serie A:n mestaruustaistossa mukana oleva Inter Milan on halukas hankkimaan Liverpool-hyökkääjä Daniel Sturridgen riveihinsä tammikuun siirtoikkunan aikana. Sky Italian mukaan Sturridgen kanssa solmittaisiin loppukauden lainasopimus osto-optiolla.

Inter tarkkailee vahvistuksia hyökkäyspäähän myös muualta, sillä Sturridgen tavoin vähäiselle peliajalla jäänyt Borussia Dortmund-hyökkääjä Andre Schurrle on joukkueen kiikarissa.

Sturridge ja Schurrle tarvitsevat molemmat säännöllisesti peliaikaa keväällä päästäkseen mukaan kesän MM-kisoihin.

Sturridgen vastuu on vuosi vuodelta pienentynyt Liverpoolissa ja tällä kaudella hän on esiintynyt Liverpoolin avauskokoonpanossa vain viisi kertaa. Yhteensä pelejä on kertynyt 14, joissa hyökkääjä on viimeistellyt kolme maalia.

Jurgen Klopp on sanonut tarvitsevansa jokaista pelaajaansa loppukautta ajatellen, mutta Sturridgen siirto muualle tuskin olisi joukkueelle maailmanloppu.

28-vuotias Sturridge on itse sanonut haluavansa siirtyä muualle ellei säännöllistä peliaikaa Liverpoolissa ole tarjolla. Miehen henkilökohtaiset tavoitteet ovat selkeästi MM-kisoissa, mutta ainakin toistaiseksi paikka kisakoneessa on kaukainen haave.

Sturridge on yhdistetty Interin lisäksi ainakin Southamptoniin, West Hamiin, sekä Newcastleen.

Siirto Interiin olisi kuitenkin englantilaishyökkääjälle kenties se paras näytönpaikka, sillä milanolaisseurassa hän pääsisi pelaamaan hyökkäyksessä yhdessä kovavireisen Mauro Icardin kanssa. Icardi on viimeistellyt kuluvalla Serie A -kaudella jo huimat 18 maalia.

Lähde: Sky Sports