Advertisement

Allardyce: Rooney siirtyi täydelliseen aikaan

Evertonin Wayne Rooney elää tällä hetkellä kuin uutta kevättä jalkapallourallaan. Rooney on tehnyt viidessä edellisessä Valioliiga-ottelussa peräti kuusi maalia. Yhteensä hän on tällä kaudella osunut maalipuiden väliin liigassa jo kymmenen kertaa. Viimeksi hän on yhdellä kaudella tehnyt yhtä monta maalia 2014-15, kun hän ampui Manchester Unitedille 12 täysosumaa. Tuokin kokonaismäärä saattaa hyvinkin jäädä taakse jo ennen vuodenvaihdetta.

Viime kaudella Rooney alkoi pudota Manchester Unitedin rotaatiossa ja nokkimisjärjestyksessä yhä kauemmas kärjestä. Hän oli poissa jonkin verran loukkaantumisten takia, mutta myös ihan puhtaasti penkin puolella. Avauskokoonpanossa Rooney oli vain 10 kertaa. Evertonin tuore manageri Sam Allardyce uskookin, että Rooneyn siirto takaisin kasvattiseuraansa ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. 32-vuotiaana Rooney ei todellakaan ole vielä mikään ikäloppu, vaan hänellä voi olla vielä useampi hyvä kausi edessä.

”Mielestäni siirto ja sen ajoitus näyttävät olleen täydelliset Evertonille ja täydelliset hänelle itselleen, ja hän osoittaa sitä parhaillaan”, Allardyce kommentoi The Guardianin mukaan. ”Viime vuonna Unitedissa hän ei pelannut niin paljon kuin olisi halunnut. Joten hän tuli Evertoniin, ja vaikka täällä oli hankala alku kaikille tulosten takia, hän on päässyt yli siitä ja me todella tarvitsemme häntä tuolla tasolla loppukauden ajan.”

Rooney tuli nuorena tunnetuksi maalivainuisena hyökkääjänä, mutta etenkin viime peleissä hän on löytänyt itsensä hieman syvemmältä kärjen takaa. Allardycen mukaan hänen kärkimiehen päivänsä saattavatkin olla takana.

”Hän ei ole keskushyökkääjä nyt. Me tiedämme sen, me molemmat hyväksymme sen ja me molemmat näemme hänen roolinsa hieman alempana”, Allardyce jatkoi. ”Tarvitsemme silti hänen kokemustaan ja viekkauttaan rangaistusalueen lähettyvillä.”