Advertisement

Antonio Conte harmittelee Nemanja Maticin siirtymistä Manchester Unitediin

Chelsean päävalmentaja Antonio Conte sanoo sen olevan epäonnekasta, että Nemanja Matic on nyt Manchester Unitedin pelaaja. Matic oli Chelsean tärkeimpiä avainpelaajia viime kaudella, kun joukkue voitti vakuuttavasti Valioliigan. Kesällä serbialaiskeskikenttäpelaaja siirtyi yllättäen reilulla 45 miljoonan euron siirtosummalla Manchester Unitediin.

Nyt Conte myöntää, että Matic oli yksi avainpelaajia, joiden ansiosta Chelsea voitti viime kaudella Valioliigan.

”Nyt hän pelaa epäonneksemme Manchester Unitedissa. Toivon hänelle parasta. En sunnuntaina, mutta tulevaisuudessa”, Conte kommentoi Sky Sportsin verkkosivuilla.

Matic pelasi säännöllisesti Chelsean keskikentällä viime kaudella yhdessä N’Golo Kanten kanssa. Serbialaispelaaja esiintyi yhteensä 35 Valioliigaottelussa ja auttoi Chelsean myös FA Cupin finaaliin.

Viime kesänä Conte sanoi, että Maticin myyminen oli iso menetys hallitsevalle mestarille. Kun italialaisvalmentajalta kysyttiin, miksi Maticin annettiin liittyä seuraan, joka kilpailee potentiaalisesti samoista pokaaleista, hän vastasi, että ”menneisyydessä olemme jo selviytyneet kyseisestä aiheesta”.

”En halua mennä takaisin ja puhua menneisyydestä, koska se ei ole tärkeää eikä mielenkiintoista meidän kannaltamme”, Conte sanoo.

Myös Matic kommentoi aihetta Sky Sportsin haastattelussa.

”Pelasin Chelseassa kolme ja puoli vuotta. Annoin parhaani seuralle ja pelaan nyt Manchester Unitedissa. Pelaan heitä vastaan ja annan parhaani Manchester Unitedille”, Matic kertoo.

”Olemme jännittyneitä, koska nämä ovat niitä pelejä, joita kaikki haluavat pelata. Odotan avointa peliä, koska me haluamme voittaa ja he varmasti haluavat voittaa. Siitä tulee hyvin mielenkiintoista kannattajille”, Matic toteaa.