Advertisement

Arsenal-tähti sivuun Manchester United ottelusta

Arsenal voitti eilen kotonaan Huddersfieldin näytöstyyliin 5-0. Ottelun voittomaali syntyi jo kolmannella peliminuutilla, kun Alexandre Lacazette viimeisteli ottelun 1-0 osuman. Joukkue sai ottelusta kuitenkin myös ikäviä uutisia ranskalaisen loukkaannuttua ensimmäisen puoliajan loppupuolella. Toiselle puoliajalle Lacazetten tilalle vaihdettiin Olivier Giroud.

Giroud paikkasi maamiestään loistavasti tehden ottelussa kaksi maalia. Ottelun jälkeen joukkueen manageri Arsene Wenger avasi hieman Lacazetten loukkaantumista.

”Hän loukkaantui.” Wenger kertoi ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

”Se näyttäisi olevan nivusvamma, joka pitää hänet ehdottomasti sivussa ensi viikonlopun ottelusta. Hän saattaa olla pois jonkin aikaa.”

Giroudin esitys Huddersfieldiä vastaan oli väkevä ja on mahdollista, että Wenger tukeutuu häneen keskushyökkääjänä United-ottelussa.

Lacazetten loukkaantumisesta saataneen lisää tietoa vielä torstain aikana, kun pelaaja on päässyt tarkempiin tutkimuksiin.

Eilisessä ottelussa kotijoukkue oli loistavassa pelivireessä. Kokoonpanoon palasi edellisen ottelun mystisen sairauden takia sivuun jättänyt Mesut Özil. Özil pelasi loistavan ottelun, aivan kuten hän pelasi myös edellisessä ottelussaan Tottenhamia vastaan. Hänet valittiin ottelun parhaaksi pelaajaksi yhdellä maalillaan ja kahdella maalisyötöllään. Alexis Sanchez onnistui myös maalinteossa ja chileläinen on tehnyt maalin nyt kolmessa ottelussa putkeen. Kaksikon piristyminen on erittäin hyvä uutinen Arsenalille, joka on noussut sarjataulukossa sijalle neljä.