Advertisement

Barcelona way toimii myös englannissa – Kertoo Pep Guardiola

Manchester City on ollut kuluvan kauden aikana Valioliigassa toistaiseksi voittamaton. Sillä on rasitteenaan vain ensimmäisen kierroksen tasapeli Evertonia vastaan kaikkien muiden otteluiden päätyttyä Cityn voittoon. Mestarien liigassa se on hävinnyt vain merkityksettömän viimeisen alkulohkon ottelunsa, kaikkien muiden päättyessä sen voittoon.

Cityn manageri Pep Guardiola kertoo hänen joukkueensa olevan todiste siitä, että hänen Barcelonassa käyttämällään pelitavalla voi menestyä myös Englannissa.

”Ihmiset sanoivat, ettemme voi pelata Englannissa samalla tavalla kuin pelasimme Barcelonassa”, Guardiola kertoo.

Nyt 46-vuotias Guardiola voitti Barcelonassa kolme La Liga-mestaruutta neljän kauden aikana. Lisäksi haaviin tarttui kaksi Espanjan cup-mestaruutta sekä kaksi Mestarien liigan mestaruutta.

Viime kaudella City sijoittui sarjassa vasta kolmanneksi ja ero mestaruuden voittaneeseen Chelseaan oli 15 pistettä. Tuo herätti monet kritisoimaan Guardiolan tapaa valmentaa englantilaista joukkuetta. Guardiola opetti joukkueelle haluamansa pelitavan perusteita, joiden sisäistämiseen on kulunut pitkään. Nyt sisäistäminen on ohi ja joukkue pelaa Guardiolan filosofian mukaista jalkapalloa illasta toiseen ja loistavin tuloksin.

”Voimme pelata tällä tavalla Englannissa. Tiesin sen jo viime kaudella.”

”Uskoin koko ajan voivamme tehdä niin. Kaikki voivat pelata juuri niin kuin haluavat. Sen takia jalkapallo on niin hienoa.”

”Olen iloinen siitä, että pystyimme menemään Stamford Bridgelle ja Old Traffordille ja voittamaan tällä tavalla.”

Guardiolan joukkue joutuu todelliseen testiin oikeastaan vasta nyt. Vuodenvaihteen raskas otteluruuhka on vasta alkamassa ja Mestarien liiga jatkuu helmikuussa. Cityn rinki ei ole järin suuri ja se on jo nyt kokenut muutamia isoja takaiskuja loukkaantumisten suhteen. Keväällä ollaan hieman viisaampia siitä, mihin saakka City voi suuren potentiaalinsa kanssa edetä.