Advertisement

Burnleyn topparille kolmen ottelun pelikielto

Burnleyn keskuspuolustaja James Tarkowski on saanut kolmen ottelun pelikiellon väkivaltaisesta käytöksestä. Tarkowski iski viime lauantain Valioliiga-ottelussa Brighton & Hove Albionia vastaan Brightonin hyökkääjä Glenn Murrayta kädellä rintaan. Tarkowski hyväksyi pelikiellon ilman valitusta, vaikka hänen näkemyksensä mukaan kolme ottelua oli liian paljon. Jalkapalloliiton paneeli oli kuitenkin eri mieltä.

Myös Burnleyn manageri Sean Dyche uskoi päätöksen olevan turhan rankka. Hän myöntää tapahtuneen, muttei koe tilanteen olleen erityisen väkivaltainen.

”Täytyy huomauttaa, että emme hyväksy hänen tekoaan. Hän kääntyy ympäri ja tökkää vastustajaa kylkiluihin, mutta aikuisena miehenä hänen ei luultavasti tarvitsisi kaatua maahan ja pysyä siellä puolen minuutin ajan”, Dyche puhisi BBC Sportin mukaan. ”Mutta peli muuttuu ja kunnia pelin sisällä muuttuu myös. Isommassa kuvassa se on hyvin pienen kontaktin tilanne. Mielestäni on erikoista käyttää sanaa ’väkivaltainen’ itsessään tässä tilanteessa.”

25-vuotias Tarkowski on ollut tällä kaudella tärkeä osa Burnleyn puolustusta, joka on lähellä sarjan parhaita. Burnley on päästänyt 18 ottelussa vain 12 maalia, joka on vähiten sarjassa yhdessä Manchester Cityn ja Manchester Unitedin kanssa. Tarkowski on pelannut toistaiseksi täydet minuutit ja blokannut kenttäpelaajista toiseksi eniten vastustajan laukauksia Brightonin Lewis Dunkin jälkeen.

Tarkowski oli aiemmin Brighton-ottelussa loukannut kätensä sen verran pahasti, että se vaati leikkaushoitoa. Hänen ja Dychen mukaan Murray oli juuri ennen yllä kuvattua tapausta ottanut Tarkowskia kiinni tuosta kädestä.

”Hän oli loukannut sen aiemmin, ja juuri ennen tapausta Murray sattui nappaamaan häntä siitä kädestä”, Dyche kertoi. ”Kun hän selitti tilanteen minulle ja näin sen videolta, ymmärsin häntä paremmin. Uskon sataprosenttisesti pelaajieni kertovan minulle totuuden. Laitoimme tiedon eteenpäin, mutta he silti päättivät lätkäistä kolme ottelua väkivaltaisesta käytöksestä.”