Advertisement

Chelsea-hyökkääjä valmis astumaan esiin Moratan loukkaannuttua

Chelsea koki tappion lisäksi viime kierroksen huippuottelussa ison menetyksen, kun sen tähtihyökkääjä Álvaro Morata loukkaantui ottelun ensimmäisellä puoliajalla. Morata kertoi managerilleen Antonio Contelle tulevansa vaihtoon, ettei riskeeraa isompaa vammaa takareiden reistaillessa. Moratan vamma kuitenkin osoittautui jo valmiiksi kohtalaisen vakavaksi. Takareiden on arvioitu pitävän espanjalaisen pois pelikentiltä jopa 6-8 viikkoa. Chelsean lääkintätiimin mukaan on kuitenkin mahdollista, että Moratan vamma ei välttämättä olisi niin paha kuin aluksi ennakoitiin.

Chelsean toinen hyökkääjä Michy Batshuayi on ilmoittautunut olevansa oikea henkilö ottamaan Moratan paikan ja johtamaan Chelsean hyökkäystä tästä eteenpäin. 24-vuotias on päässyt kuluvalla kaudella avaukseen vain yhdessä Valioliigaottelussa. Belgialainen on kuitenkin onnistunut cup-otteluissa loistavasti tehden niissä viisi maalia, mukaan lukien voittomaalin Atletico Madridia vastaan Mestarien liigassa.

Batshuayi toivoo Moratan ollessa loukkaantuneena saavansa mahdollisuuden näyttää mihin hän pystyy.

”Tuntuu kummalliselta sanoa, että toisen epäonni on toisen onni” belgialainen kertoi Sky Sports Newsille.

”Tiedän saavani enemmän mahdollisuuksia tulevina viikkoina ja on itsestäni kiinni näyttää mihin pystyn. Tiedän managerin luottavan minuun, muutoin hän olisi hankkiutunut minusta kesällä eroon”

”Tämä on minulle mahdollisuus ja jos saan mahdollisuuden, haluan olla valmis ja tehokas.”

”Olen jo ollut mukana avauksessa Chelseassa ja olen tehokas hyökkääjä.” Batshuayi toteaa.

Kahden kauden aikana belgialaisen minuutit Conten alaisuudessa ovat olleet hyvin rajalliset. Häntä on Valioliigassa käytetty usein vasta viimeisillä minuuteilla. Viisi maalia cup-otteluissa sekä Marseillessa tehdyt 26 maalia 62 ottelussa antavat kuitenkin katetta miehen uholle.