Advertisement

Evertonin manageri myöntää mahdollisuuden, jonka mukaan lainahankinta on sivussa pitkään

Evertonin manageri Sam Allardyce kertoo, että tammikuussa seuran lainaama puolustaja Eliaquim Mangala saattaa olla poissa tositoimista pitkään. Mangala loukkasi polvensa nivelsiteet ottelussa Crystal Palacea vastaan. Loukkaantuminen saattaa pahimmassa tapauksessa Evertonin kannalta tarkoittaa sitä, että pelaajan lainasopimus on tullut päätökseen vain vajaassa kuukaudessa.

Big Sam tavoitettiin kommentoimaan asiaa EvertonTV:lle Dubaista, jossa Everton on parhaillaan harjoitusleirillä.

”Tämän viikon loukkaantumiset olivat iso isku. Etenkin Mangalan kohdalla, jonka loukkaantuminen näyttää tällä hetkellä pitkältä. Se on erittäin harmillinen tilanne sekä hänelle että meille, sillä minusta hän on ollut hyvä lisä meille”, Allardyce kertoi.

Täyttä varmuutta 27-vuotiaan loukkaantumisen vakavuudesta ja kuntoutuksen pituudesta ei vielä ole. Tästä odotetaan lisätietoja lähipäivien aikana.

Allardyce kertoi myös Dubain leirin hyödyistä joukkueelle.

”Me olemme voineet hieman rentoutua sekä harjoitella kovaa yhdessä ja luulen sen tuovan pelaajia lähemmäs toisiaan.”

”Osa on jo ystäviä keskenään, mutta osasta tulee vielä parempia ystäviä. Meille tärkeintä on ollut se, että pääsemme paremmin tutustumaan toisiimme. Ei pelkästään pelaajat keskenään, vaan myös pelaajat ja valmentajat.”

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@Vaihtopenkkicom