Advertisement

Fifalta päätös Silvan siirtosaagaan

Yksi viime kesän siirtoikkunan mielenkiintoisimmista tapauksista oli Adrien Silvan siirto Sporting Lissabonista Leicester Cityyn – tai pikemminkin se, ettei siirtoa lopulta tapahtunutkaan.

Leicester möi kesällä keskikenttämiehensä Danny Drinkwaterin Chelseaan 35 miljoonalla punnalla, ja päätyi hankkimaan korvaajaksi portugalilaisen Silvan. Ketut pääsivät Sportingin kanssa yhteisymmärrykseen 22 miljoonan punnan siirtosummasta, ja saivat sopimuksen aikaan myös pelaajan itsensä kanssa. Siirron viimeistely kuitenkin venyi aivan siirtoikkunan viimeisille hetkille asti, ja lopulta Fifa sai Leicesteriltä Silvan siirtoa koskeneet paperit 14 sekuntia siirtoikkunan sulkeutumisen jälkeen.

14 sekunnin marginaali on mahdottoman pieni, mutta säännöt ovat sääntöjä, ja Fifa ei suostunut tilanteessa joustamaan vaan kieltäytyi saattamasta Silvan siirtoa loppuun. Portugalilainen oli näin kerrassaan surkeassa tilanteessa, sillä hän ei enää ollut pelikelpoinen pelaamaan Sportingin riveissä, muttei myöskään saanut pelata Leicesterissä. 28-vuotias oli jäänyt eräänlaiseen limbotilaan.

Leicester valmistelikin tapauksesta valituksen Fifalle heti järjestön ensisijaisen kielteisen päätöksen jälkeen, toiveissaan saada Silva joukkueensa riveihin vielä ennen tammikuun siirtoikkunan aukeamista. Nyt Fifa on kuitenkin hylännyt Kettujen valituksen.

Silva ja Leicester joutuvat siis odottamaan tammikuun ensimmäiseen päivään, jotta saavat siirron viimeisteltyä ja portugalilaisen pelikelpoiseksi joukkueen jäseneksi. Leicester on Silvan puutteessa peluuttanut keskikentällään Andy Kingin rinnalla kesällä Genkistä saapunutta Wilfred Ndidiä, jonka peliaika jatkunee Silvan pannan myötä runsaana ainakin tammikuuhun saakka.

Silvalle tilanteesta tekee erityisen tukalaksi se, että mies tiputettiin pelaamattomuutensa johdosta pois Portugalin maajoukkeesta. Portugali kohtaa juuri alkaneella maaottelutauolla Andorran ja Sveitsin MM-karsinnoissa. Silva oli mukana voittamassa Portugalille Euroopan mestaruutta toissa kesänä, ja mikäli hän olisi pelannut syksyn aikana, olisi hän todennäköisesti maajoukkueen mukana myös seuraavissa karsintaotteluissa.

Ensi kesän MM-kisojen lähestyessä alkavat maajoukkueet pikkuhiljaa muodostamaan listoja pelaajista, jotka mahdollisesti kelpuutetaan mukaan lopputurnaukseen. Maajoukkueringistä putoaminen tässä vaiheessa ei tiedä Silvalle hyvää MM-kisapaikkaa ajatellen. Tammikuun koitettua on portugalilaisella kuitenkin vielä monta ottelua aikaa näyttää paitsi Leicester-manageri Craig Shakespearelle myös Portugalin maajoukkuemanageri Fernando Santokselle taitonsa ja arvonsa joukkueelle.

Vaikka Leicester joutuukin odottamaan Silvaa tammikuuhun asti, tullaan King Power Stadiumilla näkemään silloin äärimmäisen motivoitunut, nälkäinen ja näyttöhaluinen pelaaja.