Advertisement

Huippuhankinta ylittänyt Mourinhon odotukset

Romelu Lukaku on ollut West Bromwich Albionissa sekä Evertonissa pelatessaan Valioliigan vaarallisimpia hyökkääjiä. Chelseassa ei teini-ikäisenä kunnon näytönpaikkaa tullut, joten kesän siirto Manchester Unitediin Zlatan Ibrahimovicin korvaajaksi toi belgialaiselle ensimmäisen kunnon tilaisuuden näyttää kykyjään todellisessa suurseurassa.

Kun pelaajasta maksetaan 75 miljoonaa puntaa kuten Lukakusta, odotukset ovat luonnollisesti hyvin korkealla. Järkälemäinen hyökkääjä on vastannut odotuksiin aloittamalla kauden loistavasti. Manageri José Mourinhon mukaan hän on toistaiseksi jopa onnistunut ylittämään häneen asetetut odotukset.

”Tiesin aina että hän tekisi maaleja, tiesin että hän tekisi meille enemmän maaleja meille kuin Evertonille tai West Bromwich Albionille. Se on loogista”, Mourinho sanoi The Daily Mirrorin mukaan. ”Mutta en sentään odottanut, että hän laittaisi ottelu ottelun perään palloa verkkoon.”

Toistaiseksi Lukaku on kuudessa Valioliigan ottelussa tehnyt yhtä monta maalia. Unitedin ensimmäisessä Mestarien liigan ottelussa sveitsiläistä FC Baselia vastaan syntyi yksi maali, kuin myös UEFA Supercupin ottelussa Real Madridia vastaan. Kokonaan maaleitta Lukaku on jäänyt ainoastaan Leicesteriä vastaan elokuun lopulla pelatussa ottelussa, jossa hän epäonnistui rangaistuspotkussa.

Manchester United on alkukaudella hyökännyt iloisesti ja tehnyt paljon maaleja. Siitä Mourinhon joukkueita ei yleensä ole tunnettu. Viikonlopun 1-0 -voitto Southamptonia vastaan olikin kauden ensimmäinen ottelu, jonka United voitti vain yhdellä maalilla. Southampton sai ottelun lopussa Unitedin välillä todelliseen pinteeseen, mikä oli tällä kaudella uusi kokemus.

”Saimme samat pisteet kuin 4-0 -voitosta, mutta on vaikea paikka mennä kohtaamaan hyvä vastustaja jolla ei ole mitään hävittävää. He yrittivät viimeisen 20-25 minuutin aikana olla todella hyökkääviä ja pelastaa pisteen itselleen”, Mourinho kommentoi. ”Olen iloinen, että pystyimme pärjäämään uudessa tilanteessa, eli pelaamaan puolustavaa peliä viimeiset 20-25 minuuttia. Yritimme olla positiivisia, yritimme tehdä maaleja ja hallita ottelua. Se ei ole aina mahdollista.”