Advertisement

Kommentti: Liverpoolissa ei ole tarpeeksi voittamisen kulttuuria menestyäkseen

Kesällä 50 vuotta täyttänyt värikäs saksalaismanageri Jürgen Klopp on tuonut peli-ilon Liverpooliin, mutta ei ole onnistunut voittamaan mitään liverpoolilaisseuran peräsimessä kahden ensimmäisen kauden aikana. Meritoituneen saksalaismanagerin tultua joukkueeseen moni Liverpool-kannattaja odotti joukkueen vihdoin voittavan Valioliigamestaruuden, mutta sitä ei ole tullut, eikä ole myöskään tulossa ilman suuria muutoksia.

Vaikka Liverpool on yksi Englannin kautta aikain menestyneimpiä seuroja, on seura juhlinut viimeksi Englannin mestaruutta 1989-1990 kauden päätteeksi. Viimeisimmästä pokaalistakin kaikki kilpailut mukaanlukien on vierähtänyt aikaa jo reilut viisi vuotta, kun joukkue onnistui kaudella 2011-2012 voittamaan Liigacupin.

Eikä ihme. Seura on epäonnistunut jatkuvalla syötöllä pelaajahankinnoissaan, eikä se ole onnistunut hankkimaan supertähtiä joukkueeseen. Hyvänä esimerkkinä epäonnistuneesta hankinnasta toimii Christian Benteke. Seurahistorian kalleimmalla siirrolla (46.5M€) vuonna 2015 joukkueeseen hankittu belgialainen epäonnistui seurassa täysin ja hänet myytiin Crystal Palaceen vain yhden kauden jälkeen.

Liverpoolia ei ole myöskään tunnettu seurana joka törsää mielinmäärin pelaajahankintoihin, mutta mikäli seura mielii tulevaisuudessa menestyä, Jürgen Klopp tarvitsee erittäin ison nipun rahaa käyttöönsä pelaajahankintoihin.

Joukkueen suurimmat ongelmat löytyvät tällä hetkellä puolustuspäästä. Kummallakaan maalivahdilla (Loris Karius, Simon Mignolet) ei ole tarvittavaa voittamisen kokemusta uraltaan, eikä kumpikaan maalivahti myöskään pysty mestaruuksia seuralle voittamaan. Joukkueen puolustuslinja on myös Valioliigan keskitasoa. Oikeastaan vain Nathaniel Clyne sekä Joel Matip ovat puolustajia jotka aiheuttavat vastustajille päänvaivaa. Trent Alexander-Arnold ja Dejan Lovren yltävät miltein tälle tasolle, mutta Alexander-Arnoldia vaivaa vielä kokemuksen puute ja epätasaisuus ja Lovrenia hänen hitautensa ja kankeutensa.

Tämän kaksikon jatko seurassa on menestyksen kannalta välttämätöntä. Kuva: alloverpress.fi

Keskikentälle joukkueella on heittää kaksi maailmanluokan nimeä, Philippe Coutinho sekä Emre Can. Kloppille päänvaivaa aiheuttaa se tosiasia, että suurseurat tulevat ehkä jopa jo seuraavan kesän siirtoikkunassa pelaajat nappaamaan. Coutinhon siirto Barcelonaan oli lähellä jo viime kesänä, muttei Liverpool brassitähteään ainakaan vielä suostunut myymään. Canin perässä on puolestaan ollut mm. Juventus, jonka kiinnostuksesta saksalainen oli imarreltu. Liverpoolin tulevaisuuden menestyksen kannalta tästä kaksikosta täytyisi pitää kynsin ja hampain kiinni, sillä Jordan Hendersonin, Adam Lallanan ja Georginio Wijnaldumin tasoisilla pelaajille ei mestaruuksista taistella.

Joukkueen hyökkäysmateriaali kestää vertailun Valioliigan kärkipään seuroihin. Sadio Mane ja Mohamed Salah ovat liigan parhaimmistoon kuuluvia laitapelaajia. Roberto Firmino ei ole parhaimmillaan kärkipelaajana, mutta on täyttänyt paikkansa hyvin. Kloppin olisi silti hyvä hankkia joukkueeseen target-pelaaja.

Robert Lewandowski on saksalaismanagerille tuttu pelaaja Dortmund-ajoilta. Nyt Kloppilla olisi tarve vastaavanlaiselle voittamisen kulttuurin omaavalle maaliruiskulle. Kuva: alloverpress.fi

Yhteenvetona voidaan siis todeta, että Kloppin on tehtävä paljon muutoksia joukkueessa nopeasti. Selkeän ykkösmaalivahdin hankinta on välttämätön, ja puolustuslinjaan tarvitaan selkeä liideri. Keskikentän kaksikosta Coutinho-Can on pidettävä tiukasti kiinni ja hankittava kaksikon täydentävä palanen keskikentän kolmikkoon. Kärkipelaajalle on myös kova tarve, mikä on näkynyt joukkueen viimeistelyssä alkukaudella. Liverpool luo järkyttävän määrän maalipaikkoja, mutta palloa ei kukaan osaa maaliin laittaa.

Suurin syy menestyksettömyyteen on kuitenkin se, ettei seuran nykypelaajistosta kukaan ole voittanut oikeastaan mitään. Tulevissa hankinnoissa Kloppin tulisikin keskittyä voittamiseen tottuneiden pelaajien hankintaan.

Tämäkään vuosi ei ole Liverpoolin, mutta mikäli amerikkalaisomistajien kukkaron nyörit aukeavat, ja Klopp hankkii edellämainittuihin pelipaikkoihin voittamisen kulttuurin omaavia pelaajia, voi sekin ihme vielä lähivuosina vielä tapahtua, että Liverpool juhlii historiansa ensimmäistä Valioliigamestaruutta.

Odottavan aika on pitkä.