Advertisement

Lacazette sivuun reiluksi kuukaudeksi

Arsenalin kärkimies Alexandre Lacazette on seuran tiedotteen mukaan ollut polvileikkauksessa. Kyseessä ei ollut mikään massiivinen operaatio, vaan Lacazetten odotetaan olevan sivussa noin neljästä kuuteen viikkoa. Arsenalin mukaan leikkaus onnistui hyvin ja nyt on edessä kuntoutus.

Tämä uutinen tietää pienoista hyökkääjäongelmaa Arsenalille ennen torstain Eurooppa-liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen ensimmäistä osaottelua kauden suuryllättäjää ruotsalaista Östersunds FK:a vastaan. Lacazette on loukkaantuneena ja tammikuussa seuraan siirtynyt Pierre-Emerick Aubameyang on ehtinyt tällä kaudella edustamaan Borussia Dortmundia Eurooppa-liigassa, joten hänkään ei saa pelata. Danny Welbeck on siis ainoa edustusjoukkueen kärkimies, joka on pelikelpoinen torstain ottelussa ja viikon päästä pelattavassa toisessa osaottelussa. Arsenal lähtee tästä huolimatta ottelupariin valtavana ennakkosuosikkina, mutta Östersunds osoitti jo syksyllä, ettei sitä kannata aliarvioida.

Lacazette oli Arsenalin ennätyshankinta hänen siirryttyään viime kesänä Lyonista yli 47 miljoonan punnan siirtosummalla. Hän on tehnyt 26 Valioliiga-ottelussa yhdeksän maalia, mutta ei ole täysin onnistunut täyttämään häneen asetettuja korkeita odotuksia. Viimeisten kahden kuukauden aikana Lacazette on onnistunut maalinteossa vain kerran.

Tammikuussa hankittu Aubameyang rikkoi Lacazetten asettaman siirtosumman ja on vaikuttanut vahvasti ottavan myös ykköshyökkääjän tontin itselleen. Aubameyang on ehtinyt siirtonsa jälkeen pelaamaan kahdessa ottelussa täydet minuutit ja tekemään yhden maalin. Eurooppa-liigan ottelut hänkin siis joutuu huilaamaan, mutta Lacazetten loukkaantumisen aikana gabonilainen saa reilusti aikaa betonoida paikkansa seuran hyökkääjähierarkian kärjessä.