Advertisement

Liverpool aiheutti Citylle sen kauden ensimmäisen tappion maalikarkeloissa

Manchester Cityllä on historian saatossa ollut Anfieldillä erittäin vaikeaa ja tämän suhteen mikään ei ole muuttunut. Liverpool näytti vahvuutensa kotikentällä myös sunnuntaina voittaen Valioliigan ykkösjoukkueen todellisessa maali-ilottelussa 4-3. City oli ennen tuota ottelua pelannut koko kauden Valioliigassa ilman tappiota.

Arsenalista kesällä hankittu Alex Oxlade-Chamberlain aloitti maalitehtailut jo yhdeksännellä peliminuutilla. Englantilainen sai pallon hieman puolen kentän jälkeen ja teki vahvan nousun Cityn rangaistusalueen läheisyyteen ja laukoi pallon tarkasti ohi brassivahti Edersonin.

Leroy Sane tasoitti ottelun ensimmäisen puoliajan loppupuolella. Sane vei Liverpoolin puolustajan Joe Gomezin kahville loistavalla haltuunotollaan ja laukoi pallon vastustamattomasti etukulmasta sisään ohi Liverpoolin maalia vartioineen Loris Kariuksen.

Toisella puoliajalla näytti jo siltä, että kotijoukkue menee menojaan. Ensin 59. minuutilla Roberto Firmino vei Liverpoolin jälleen maalin johtoon ja kaksi minuuttia myöhemmin Sadio Mane lisäsi Cityn tuskaa. Manen maalissa Nicolas Otamendi menetti pallon Mohamed Salahille, joka pääsi vapauttamaan Manen maalintekoon.

Seitsemän minuuttia myöhemmin oli Salahin vuoro kunnostautua maalinteossa ja numerot olivat jo 4-1. Tässä vaiheessa Liverpoolin kannalta näytti jo erinomaiselta. Sitten alkoi joukkueen sulaminen, joka oli päättyä katastrofiin.

Bernardo Silva ja Ilkay Gundogan toivat vierailijat jo yhden maalin päähän. Sergio Agüerolla oli lisäajan viidennellä minuutilla mahdollisuus tasoittaa ottelu, mutta tällä kertaa argentiinalaisässä ei onnistunut. Näin ollen kotijoukkue selvisi säikähdyksellä ja otti loistavan päänahan. Samalla se hiljensi suurimmat kriitikot koskien Philippe Coutinhon myyntiä ja näytti, että se voi voittaa kovia joukkueita Coutinhon myynnistä huolimatta.