Advertisement

Liverpool-pakille tuomio pahoinpitelystä

Liverpoolia edustava puolustaja Jon Flanagan on saanut tuomion tyttöystävänsä pahoinpitelemisestä. Flanagan tuomittiin 40 tunnin yhdyskuntapalveluun ja 12 kuukauden ehdonalaiseen vankeuteen. Flanagan myönsi syyllisyytensä oikeudessa.

Oikeudessa kuultujen todistusten mukaan Flanagan pahoinpiteli tyttöystäväänsä mm. potkaisemalla aamuyöllä perjantaina 22. joulukuuta.

”Sinä olet, luonnollisesti, nuori mies jonka aikaisempi käytös on ollut hyvää ja siksi on kieltämättä surullista että olet hoitanut itsesi tänne käytökselläsi”, totesi tapauksen tuomari Wendy Lloyd Flanaganille Sky Sportsin mukaan.

Liverpoolissa syntynyt ja kasvanut Flanagan on edustanut koko uransa Liverpool FC:a lukuun ottamatta viime kauden lainaa Burnleyn riveissä. Nyt hänen uransa seurassa saattaa kuitenkin olla lähellä loppuaan. Liverpoolin tiedotteen mukaan seurassa odotettiin tuomiota ja aloitetaan nyt seuran sisäinen tutkinta tapausta koskien.

”Me tuomitsemme mitä raskaimmin pelaajan toiminnan tämän rikostuomioon johtaneen tapauksen aikana. Se vahingoittaa hänen omaa mainettaan ja yhteytemme myötä hän on pahasti pettänyt seuran, jota hän on aiemmin edustanut moitteetta”, Liverpoolin tiedotteessa sanottiin. ”Seura on antanut virallisten oikeustoimien tulla päätökseensä ennen päätöksiä tai toimia mistään sisäisistä kurinpitotoimista. Tämä sisäinen prosessi alkaa nyt.”

Pelillisesti Liverpool ei menetä paljoakaan, vaikka se päättäisikin irtisanoa Flanaganin sopimuksen. Ainoa peli, jossa Flanagan on tällä kaudella pelannut, oli liigacupin kolmannen kierroksen ottelu Leicesteriä vastaan. Liverpool hävisi tuon ottelun maalein 2-0.