Advertisement

Manageri ampuu alas huippuvireisen Liverpool-laiturin vaikutusta seuralle

Liverpoolin kesällä hankkima egyptiläinen Mohamed Salah on ollut uskomattomassa vireessä kuluvalla kaudella. Valioliigan maalintekijätilastoa johtava Salah on onnistunut sarjassa 14 kertaa maalinteossa. Kaikki kilpailut huomioiden maalisarake näyttää jo tässä vaiheessa peräti 20 osumaa. Livepoolin manageri Jürgen Klopp ampuu kuitenkin hieman alas Salahin merkitystä seuralle. Klopp myöntää myös, ettei ole järin innoissaan niin kutsutusta Fab Four-lempinimestä, jonka Liverpoolin hyökkäys on saanut. Fab Fouriin kuuluvat Salahin lisäksi Roberto Firmino, Philippe Coutinho sekä Sadio Mane.

”Mitä tapahtuu jos hän ei tee enää yhtään maalia? Kaksikymmentä maalia yhdellä kaudella. Odotan hänen pysyvän hyvässä vireessä”, Klopp kertoi Bournemouthia vastaan pelatun ottelun jälkeen.

”Hän ei tehnyt maalia West Bromia vastaan. Olisimme tarvinneet sitä aivan yhtä paljon tuossa ottelussa, kuin tänään. Minulla ei ole ongelmaa asian suhteen. Managerina et halua puhua vain Mo:sta. Hän tietää kuinka paljon kunnioitan häntä. Puhutte myös Fab Fourista. En pidä siitäkään nimestä.”

Klopp ymmärrettävästi haluaa ajatella Liverpoolia kokonaisuutena, eikä nosta julkisuudessa liikaa yhden pelaajan arvoa joukkueessaan esille. On selvää, että Salahin vireen johdosta Liverpool on tällä hetkellä taistelemassa Mestarien liigaan oikeuttavista sijoituksista Valioliigassa. Liverpoolin hyökkäys on ollut läpi kauden erittäin vaarallinen muutamia yksittäisiä otteluita lukuun ottamatta.

Coutinho nosti tasoaan roimasti ottelussa Bournemouthia vastaan ja häneltä tarvitaan samantapaista panosta myös jatkossa, sillä pelkästään Salahin maaleilla joukkue ei tule neljän joukkoon yltämään.