Advertisement

Manchester Unitedissa flopannut manageri saamassa mahdollisesti uuden valmennuspestin

Manchester Unitedissa raskaasti flopannut skotlantilainen manageri David Moyes on mahdollisesti saamassa piakkoin uuden mahdollisuuden Valioliigassa. Edellinen pesti sarjassa päättyi hänen valmentamansa Sunderlandin katkeraan putoamiseen viime kauden päätteeksi.

Moyes kertoi lauantaina olevansa valmis palaamaan Evertonin manageriksi, mikäli seurasta soitettaisi ja pyydettäisiin häntä valmentajaksi. Moyes ei pitänyt tätä vaihtoehtoa kuitenkaan kovin todennäköisenä, mutta sanoi palaavansa managerintehtäviin piakkoin.

West Ham kärsi lauantaina kotonaan 1-4 tappion Liverpoolille. Tappio nosti esiin jälleen huhut siitä, että seura tulisi alkuviikosta erottamaan managerinsa Slaven Bilicin. Bilicille oli aiemmin annettu kaksi ottelua aikaa kääntää joukkueen kurssi. Nuo ottelut venyivät kolmenteen otteluun, mutta nyt West Hamin seurajohdon mitan uskotaan olevan täynnä. The Goal uskoo Moyesin olevan manageri, joka korvaisi Bilicin seurassa loppukauden mittaisella sopimuksella.

Bilic itsekin tiedostaa olevansa tilanteensa seurassa olevan hankala.

”Minun tarvitsee keskustella puheenjohtajan kanssa, sillä luonnollisesti meidän pitää käydä läpi tämä tappio. Tilanne on erittäin vaikea. Se on aino, mitä voin tällä hetkellä sanoa.” Bilic kertoo ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Moyesin lisäksi myös entinen Evertonin ja Manchester Unitedin pelaaja Phill Neville olisi saamassa apulaismanagerin pestin West Hamissa Moeysin apuna. Seura tiedottanee alkuviikosta enemmän Bilicin tilanteesta seurassa.