Advertisement

MM-jatkokarsintojen otteluparit arvottu – Lindelöfin Ruotsilla surkea arpaonni

Jalkapallon MM-kisojen viimeiset kisapaikat ratkaistaan jatkokarsinnoissa. Euroopan jatkokarsintojen otteluparit arvottiin tänään Sveitsin Zürichissä.

Euroopan MM-karsintojen lohkovaiheesta kahdeksan parasta lohkokakkosta pääsee taistelemaan kisapaikasta jatkokarsintojen avulla. UEFA jakoi joukkueet sijoitettuun ja ei-sijoitettuun koriin. Sijoitetussa korissa oli ennakkoon jatkokarsintojen neljä kovinta joukkuetta: Sveitsi, Italia, Kroatia ja Tanska. Ei-sijoitetussa korissa olivat puolestaan Pohjois-Irlanti, Ruotsi, Irlanti ja Kreikka.

Ruotsilla kävi joukkueista huonoin arpaonni, sillä joukkue arvottiin kokenutta arvokisakävijä Italiaa vastaan. ManUa edustavan Victor Lindelöfin MM-kisaunelma onkin siis erittäin lähellä murentua.

Pohjois-Irlanti puolestaan yrittää kammeta tiensä kisoihin Sveitsin kustannuksella. Pohjois-Irlanti on viimeksi pelannut MM-kisoissa vuonna 1986, eikä kisapaikka ensi vuonna Venäjällä pelattaviin kisoihin tälläkään kertaa helpolla irtoa.

2004 EM-kisojen voittaja Kreikka puolestaan yrittää tiputtaa Kroatian jatkosta. Kreikalla on otteluparissa hienoinen yllätys sauma, sillä Kroatian maajoukkueen pelaajilla sekä kannattajilla on sukset ristissä maan jalkapalloliiton kanssa.

Tottenhamia edustavan Christian Eriksenin Tanska kohtaa Valioliigapelaajia vilisevän Irlannin. Ottelupari on ennakkoon tasaisin, ja jatkoon pääsijää on erittäin vaikea ennustaa.

Otteluparit pelataan marraskuun 9.-11. päivä (ensimmäinen osaottelu) ja 12.-14. päivä (toinen ja ratksiseva osaottelu).