Advertisement

Paul Pogba puhuu julkisuudessa punaisesta kortistaan

Manchester Unitedin ranskalainen keskikenttäpelaaja Paul Pogba ajettiin ulos Arsenalia vastaan pelatusta ottelusta ulos suoralla punaisella kortilla. Pogba tallasi rumannäköisesti Hector Belleriniä polvitaipeeseen. Pogba kertoo tilanteen olleen vahinko ja lukeneensa tilanteen väärin.

”En puhunut ottelun jälkeen. Siihen ei ollut kunnolla aikaa. Tunnen Hectorin hyvin ja en olisi ikinä taklannut häntä tuolla tavalla.” Pogba kertoo.

”Epäonnekseni ajattelin hänen laittavan jalkansa eri tavalla. Hän oli kannaltani huonossa asennossa ja tein sen.”

”Se näyttää hyvin pahalta, mutta tarkoitukseni ei ollut tuollainen. He tekivät ratkaisun ja tuomari antoi minulle punaisen. Jalkapallo on sellaista.”

Pogba sai tapauksesta kolmen ottelun pelikiellon, joka pitää hänet valitettavasti sivussa sunnuntain Manchesterin derbystä Cityä vastaan. Tämä on Unitedille suuri takaisku, sillä Pogba on ollut erittäin hyvässä vireessä palattuaan pelikentille loukkaantumisten jäljiltä.

Pogba pelasi tiistaina Mestarien liigassa täydet 90 minuuttia TsSKA Moskovaa vastaan. United oli ottelussa tappiolla, mutta nousi lopulta 2-1 voittoon. Voitolla joukkue eteni lohkovoittajana Mestarien liigan jatkopeleihin.

Pogban selitys vahingosta vaikuttaa uskottavalta, sillä ennen Arsenalia vastaan pelattavaa ottelu Pogba myönsi olleensa nuorempana Arsenalin kannattaja.