Advertisement

Ryan Giggs ehdolla Walesin maajoukkueen manageriksi

Manchester United -legenda Ryan Giggsiä on Sky Spotsin tietojen mukaan haastateltu Walesin managerin tehtävään. Giggs toimii tällä herkellä Sky Sportsin jalkapalloasiantuntijana sekä konsultointitehtävissä Promotion Fund of Vietnamese Football Talentsilla (PVF).

Wales on ollut ilman manageria sen jälkeen kun Chris Coleman erosi maan valmennustehtävistä ja siirtyi Mestaruussarjan Sunderlandin manageriksi. Wales karsiutui ensi kesänä Venäjällä pelattavista MM-Kilpailuista. Tämä oli maalle suuri pettymys, sillä ratkaiseva tappio tuli jatkokarsinnoissa Irlantia vastaan kotiottelussa 0-1. Ensimmäinen osa oli Irlannissa päättynyt 0-0. Coleman johdatti maan vuoden 2016 Euroopan Mestaruuskilpailuissa hienosti välieriin.

”Olen pelannut Walesille. Olen kertonut haluavani palata jalkapallovalmennuksen pariin ja maajoukkueen valmentaminen on luonnollisesti yksi parhaista valmennustehtävistä”, Giggs kertoi.

”Olen pelannut Unitedille ja olen pelannut Walesille.”

”En ole puhunut asiasta vielä kenellekään, mutta olen ehdottomasti kiinnostunut.”

44-vuotias Giggs toimi Manchester Unitedin väliaikaisena managerina neljän ottelun verran vuonna 2014. Tämän jälkeen hän toimi Louis Van Gaalin apulaismanagerina Manchester Unitedissa, mutta luopui tehtävistään Jose Mourinhon saavuttua seuraan.

Giggs oli ehdolla myös Swansean manageriksi, mutta tuo työtehtävä meni loppujen lopuksi portugalilaiselle Carlos Carvajalille.