Advertisement

Sadio Mane ei malta odottaa sunnuntain Merseysiden derbyä – ”fanit ansaitsevat voiton”

Liverpoolin hyökkääjä Sadio Mane on paljastanut, että hän odottaa innolla viikonlopun Merseysiden derbyä. Sane antoi haastattelun eilen Mestarien liigan 7-0 -murskavoiton jälkeen.

Mane ja koko Liverpoolin joukkue oli uskomattomassa vireessä keskiviikkona, ja Mane odottaa innolla sunnuntaita, jolloin senegalilaisella on jälleen mahdollisuus tehdä maaleja. Sane teki keskiviikkona kaksi maalia Spartak Moskovan verkkoon, ja onnistui viime kaudella molemmissa Merseysiden derbyissä tekemään maalin.

Viime aikoina on pyörinyt huhuja Manen tyytymättömyydestä peliaikaansa. Mane kuitenkin lyttäsi nämä huhut ja vakuutti olevansa onnellinen joukkueessa.

– Olen erittäin iloinen saadessani pelata näin hienojen pelaajien rinnalla. Nautin pelaamisesta heidän kanssaan, he helpottavat pelaamistani, joten olen onnellinen. Me pelasimme fantastista jalkapalloa ja ansaitsimme voittaa, koska loimme paljon maalintekopaikkoja ja teimme paljon maaleja päästämättä itse maaliakaan, Mane sanoi Liverpool Echon mukaan

Senegalin maajoukkuepelaajan odotetaan olevan avauskokoonpanossa sunnuntaina, kun Liverpool isännöi Anfieldilla Sam Allardycen manageroimaa paikallisvastustaja Evertonia. Evertonin illasta tulee tuskainen mikäli Allardyce ei keksi lääkkeitä Liverpoolin kivenkovan hyökkäyspelin pysäyttämiseksi.

– Se on meille tärkeä peli. Pelaamme kotikentällä ja fanit ansaitsevat voiton, meidän pitää tehdä parhaamme saadaksemme sen, Mane jatkoi.

Tällä hetkellä Liverpoolin jokainen hyökkäyspään pelaaja on huikeassa vireessä ja on vaikea nähdä kenenkään pystyvän pysäyttämään tuota hyökkäyskalustoa juuri nyt.

Merseysiden derby, Liverpool-Everton alkaa sunnuntaina kello 16.15 Suomen aikaa.