Advertisement

Slaven Bilicillä kaksi peliä aikaa pelastaa työpaikkansa West Hamissa

West Ham kärsi perjantaina kotonaan katkeran 0-3 tappion sarjanousija Brightonin käsittelyssä. Tappion arveltiin olevan viimeinen niitti West Hamin managerin Slaven Bilicin arkkuun. The Hammersien omistajat päättivät kuitenkin antaa kroatialaiselle kaksi peliä aikaa kääntää kurssi. Nuo kaksi ottelua ovat keskiviikon Carabao Cupin ottelu Tottenhamia vastaan sekä lauantaina pelattava Valioliigaottelu Crystal Palacea vastaan.

Kirjoitimme aiemmin Roberto Mancinin oelvan vahva ehdokas West Hamin peräsimeen, mikäli Bilic saa seurasta potkut.

Kuitenkin Sky Sports Newsin tietojen mukaan West Hamin johtoporras kokoontui lauantaina keskustelemaan joukkueen managerin kohtalosta ja tuloksena tuosta palaverista on nyt annettu viimeinen mahdollisuus. West Ham lähti kauteen suurin odotuksin, sillä joukkue vahvistui kesällä hyvinkin nimekkäillä pelaajilla. Seuraan saapuivat muun muassa Javier Hernandez, Pablo Zabaleta sekä maalivahti Joe Hart. Kolmikon pelisuoritukset eivät ole muun joukkueen tavoin olleet kovinkaan vakuuttavia. West Ham on valahtanut Valioliigan sarjataulukossa jo sijalle 16. Ennen Brighton-tappiota joukkue oli onnistunut pitämään maalinsa puhtaana neljästi edellisessä kuudessa ottelussaan.

Toisin kuin monissa muissa seuroissa, West Hamissa on manageri saanut tavallisesti omistajiltaan riittävästi aikaa kääntää heikot suoritukset paremmiksi ja näin on käynyt myös Bilicin kanssa jo viime kaudella. Tuolloin Bilic sai käännettyä joukkueen kurssin parempaan. Nyt managerilta odotetaan samanlaista onnistumista seuraavien kahden otteluiden aikana.

Bilic itse ei ole huolissaan mahdollisista potkuistaan.

”Se on johtoportaan päätös. Olemme olleet tässä tilanteessa aiemminkin ja pääsimme siitä kuiville. Managerina saat kunnian onnistumisista ja vastaavasti otat täyden vastuun, kun asiat eivät suju toivotulla tavalla. En aio piileskellä tai olla huolissani vaan aioin tehdä parhaani” Bilic kommentoi tilanteestaan.

Bilicillä on käynnissä viimeinen vuosi sopimuksestaan ja omistajat haluaisivat nähdä kroatialaisen seuran peräsimessä sopimuskautensa loppuun, mutta ovat ymmärrettävästi huolissaan joukkueen tämänhetkisestä vireestä.