Advertisement

Surkealle Evertonille tappio – Koemanin tilanne alkaa käymään vaikeaksi

Evertonin surkea alkukausi jatkuu edelleen. Tällä kertaa Lyon haki tärkeät vieraspisteet Goodison Parkilta. Evertonilla on kolmesta Eurooppa-liigan ottelusta saldona vain yksi piste, joka tuli kotitasapelissä vajaamiehisenä ottelun tasoittanutta Apollonia vastaan. Valioliigassa joukkue on sijalla 16. Se on saanut yhdeksästä pelistä saalistettua vasta kahdeksan pistettä.

Everton lähti otteluun ilman Wayne Rooneya ja islantilainen Gylfi Sigurdsson oli myös jätetty vaihtopenkille. Rooney ei mahtunut kokoonpanoon mukaan ollenkaan. Muutokset eivät tuoneet kotijoukkueelle toivottua herätystä, sillä vierasjoukkue meni johtoon jo ottelun kuudennella peliminuutilla kun Mason Holgate rikkoi rangaistuspotkun arvoisesti. Lyonin Nabil Fekir laittoi rangaistuspotkun varmasti maaliin. Ottelun 69. peliminuutilla Ashley Williams tasoitti ottelun ja vaihdosta sisään tulleella Sigurdssonilla oli mahdollisuus viedä vapaapotkusta kotijoukkue johtoon. Laukaus kuitenkin osui tolppaan ja lopulta 75. peliminuutilla Armand Traore teki vierailijoille ratkaisevan 1-2 voittomaalin.

Ottelun jälkeen Evertonin manageri Ronald Koeman tiedosti, että tappion myötä hänen jatkonsa seuran managerina hankaloitui entisestään. Koeman on ollut jo jonkin aikaa potku-uhan alla ja nähtäväksi jää, oliko Lyonia vastaan kärsitty tappio viimeinen pisara Evertonin seurajohdolle.

”Viimeinen sana asiassa on seuran hallituksella. Ei minulla. Mikäli hallitus on sitä mieltä, etten ole oikea mies jatkamaan seuran managerina, he varmasti kertovat sen minulle” Koeman kertoo ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.

Ottamatta kantaa suoranaisesti pitäisikö Koemanin saada potkut vai ei, niin jotain Evertonissa pitää tapahtua ja pian. Joukkue satsasi pelaajahankintoihin kesällä suuresti ja kausi on toistaiseksi ollut todella surkea. Mikäli muutosta ei tapahdu pian, joukkue on vaarassa vajota putoamisviivan alapuolelle.

Evertonilla on sunnuntaina elintärkeä ottelu Arsenalin vieraana. Ottelu on tärkeä myös Arsenalille, joka haluaa palata Watford-tappion jälkeen takaisin voittokantaan.