Advertisement

United-legenda puolustaa Romelu Lukakua – ”olemme kaikki käyneet tuon saman läpi”

Manchester Unitedin entinen hyökkääjä Dwight Yorke on puolustanut paljon kritiikkiä viime aikoina saanutta belgialaishyökkääjä Romelu Lukakua.

Lukaku siirtyi kesällä Unitediin 75 miljoonalla punnalla Evertonista ja järkälemäinen hyökkääjä aloitti United-uransa vahvasti tekemällä kymmenen maalia yhdeksään otteluun.

Nyt Lukakulla on meneillään vaikeampi vaihe uudessa joukkueessaan sillä belgialainen ei ole onnistunut maalinteossa seitsemään viime otteluun. Jose Mourinhon valmentama United-miehistö on voittanut vain yhden ottelun neljästä edellisestä ja kriitikot ovat syyttäneet Lukakua joukkueen viime aikaisesta taaperruksesta.

Lukakulla on kuitenkin entisen United-legendan Dwight Yorken täysi tuki takanaan. Yorke sanoo, että 24-vuotias on täydellinen mies johtamaan Unitedin hyökkäystä.

– Kun hän tuli Unitediin, tunsin, että meillä oli oikea henkilö hyökkäykseen, ja todella tunnen edelleen, että meillä on oikea hyökkääjä joukkueelle, Yorke kertoi talkSPORTille.

– Joukkue menetti kaksi suurta persoonallisuutta: Zlatan Ibrahimovic oli meille hieno persoonallisuus ja tietysti menetimme Wayne Rooneyn, joka oli niin monen vuoden ajan ollut meidän talismaanimme.

– Etsimme oikeanlaista hyökkääjää Man Unitediin, ja mielestäni meillä on nyt oikea pelaaja. Hän sai parhaan mahdollisen alun joukkueessa ja hän rikkoi kaikki seuran ennätykset vahvan alkukauden myötä.

– Lukaku on myös osoittanut pystyvänsä tekemään maaleja kansainvälisellä tasolla.

– Kaikki hyökkääjät ovat käyneet saman läpi, me kaikki olemme kokeneet maalittomia aikoja, en ole koskaan törmännyt sellaiseen pelaajaan, joka ei olisi tuota kokenut.

– Lukaku antaa kentällä aina kaikkensa, hän ei ole koskaan ujo, hän yrittää.

– Eikä kaikki ole Lukakusta itsestään kiinni. Pelisysteemit joilla olemme pelanneet isompia joukkueita vastaan, ei ole antanut hänelle mahdollisuutta tehdä maaleja.

– Kun pelaat tuollaisessa erikoisroolissa, sinulla on oltava mahdollisuus tehdä maaleja. Et voi tehdä kaikkea itse.

– Hänellä ei ollut mitään mahdollisuuksia tehdä maaleja isoja joukkueita vastaan ​​tällä kaudella, silti häntä on kritisoitu voimakkaasti.