Advertisement

Valioliigan siirtoaikaan muutos

Valioliigan siirtoaika muuttuu ensi kesänä ja siirtoja ei voi tehdä enää kauden käynnistyttyä.

Valioliigaseurat äänestivät muutoksesta tulevien kesien siirtoikkunaan. Jatkossa pelaajaostoja ei voi enää tehdä sarjakauden käynnistyttyä, vaan siirrot pitää tehdä ennen ensimmäistä pelikierrosta, tarkalleen ottaen samaisen viikon torstaina jolloin sarjakausi alkaa, ennen kello 17.00 paikallista aikaa. Muutos tulee voimaan ensi kesästä lähtien.

Adrien Silvan siirto Leicesteriin viivästyi 14 sekunnilla tänä kesänä. Kuva: Alloverpress.fi

Muutosta siirtoikkunan sulkeutumiseen aikaisemmin haluttiin, koska osa valioliigan managereista ovat valitelleet sitä , että nykyinen käytäntö vaikeuttaa seurojen valmistautumista kauteen. Näin ollen pyritään hankkimaan pelaajat heti edellisen kauden loputtua, siirtoikkunan auetessa, jolloin uudet pelaajat saadaan ajettua sisään joukkueeseen jo pre-seasonilla.

Uusi käytäntö saattaa kuitenkin myös heikentää englantilaisseurojen asemaa kesän siirtomarkkinoilla, erityisesti niinä kesinä jolloin on arvokisat (EM/MM), kuten jo heti ensikaudella kun MM-kilpailut pelataan Venäjällä. Valioliigaseurojen siirtoneuvotteluaika kisoissa pelanneiden pelaajien kanssa jää arvokisavuosina varsin lyhkäiseksi.

Muutos vaikuttaa pelkästään kesän siirtoikkunaan, joten tammikuussa valioliigaseurat saavat tehdä siirtoja vanhaan tuttuun tapaan. Muiden sarjojen siirtoikkunat pysyy ainakin toistaiseksi muuttumattomina ja näin ollen pelaajien siirtyminen pois valioliigaseuroista, on edelleen mahdollista aina elokuun viimeiseen päivään tai syyskuun ensimmäiseen päivään asti, sarjasta riippuen.