Advertisement

Valioliigan suurseurojen välillä muhii mielenkiintoinen pelaajavaihto!

Manchester Unitedia edustava vasen laitapuolustaja Luke Shaw on jäänyt viime aikoina vähäiselle peliajalle. Jose Mourinhon ja Shawn välit ovat olleet tulehtuneita jo viime kaudesta lähtien, jolloin Mourinho julkisesti haukkui englantilaispelaajaansa medialle. Mourinho pitää Shawta laiskana pelaajana eikä ole tyytyväinen miehen työntekoon. Shaw puolestaan on ihmetellyt puheita ja väittänyt tekevänsä kaikkensa peliajan eteen.

Loukkaantumisista jatkuvasti kärsineen Shawn lähtö Unitedista alkaa olemaan jo lähes varmaa ja lisää vettä kiukaalle tuli tällä viikolla, kun Shaw myönsi olevansa kiinnostunut pelaamaan Mauricio Pochettinon alaisuudessa. Englantilainen pelasi Tottenham-luotsin alaisuudessa Southamptonissa ennen siirtoaan Southamptoniin.

– Hän (Pochettino) saavutti Southamptonissa mahdottoman. Olimme pelillisesti yksi sarjan parhaista joukkueista. Toivon voivani pelata jonakin päivänä uudelleen hänen alaisuudessaan. Uskon hänen haluavan sitä, Shaw kertoi Guillem Balaguen Brave New World -kirjassa.

Shaw kertoi myös suhteensa Pochettinoon olevan hyvin läheinen.

– Hänellä oli tapana kutsua minua pojakseen. Minulla on ollut paljon hyviä ja huonoja hetkiä. Pochettinon kanssa oli vain hyviä. Hän sai minut tuntemaan olevani paras. Hän näytti minulle ottelupätkiä ja sanoi mitä sinun olisi pitänyt tehdä paremmin. Ei sillä ettenkö osaisi, mutta hän tiesi minun pystyvän parempaan.

Luke Shawn suunta Manchesterista voisikin siis hyvin olla Pochettinon manageroima Tottenham. Lontoolaisjoukkueen vasemman laitapakin roolissa on kiertänyt tällä kaudella jo useita pelaajia, eikä pelipaikalle ole tällä hetkellä vakituista pelaajaa Danny Rosen ollessa vielä puolikuntoinen. ManUn ongelmallisin pelipaikka on myös ollut vasemman laitapuolustajan tontti, eikä Matteo Darmian saatika Daley Blind ole paikalle riittävän hyviä pelaajia. Mourinho oli kesällä juuri Danny Rosen perässä, mutta siirto jäi toteutumatta. Nyt seuroilla olisikin oiva vaihtokaupan mahdollisuus, sillä Pochettino pitää Luke Shawta erittäin lupaavana pelaajana ja on työskennellyt jo aiemmin englantilaisen kanssa. Mourinho puolestaan on kertonut haluavansa vain ja ainoastaan Danny Rosen vasemmaksi laitapakiksi. Nähtäväksi jää toteutuuko mahdollinen pelaajavaihto seuraavien siirtoikkunoiden aikana.