Advertisement

Wengerin asemako vankkumaton? ”Pelaajat eivät enää pelaa managerilleen”

Arsenal päihitti lauantaisessa valioliigakamppailussa Bournemouthin  3-0 kotivoitolla. Voitto oli henkisesti erittäin tärkeä Arsenalille, sillä lontoolaisseura hävisi edelliskierroksella Liverpoolille nöyryyttävästi peräti 4-0. Vaikka voitto helpottaakin hieman pohjoisloontolaisten managerin Arsène Wengerin tilannetta, on ranskalaisen asema kaukana ihanteellisesta.

Merkittävä osa Arsenalin kannattajista on jo useamman vuoden ajan vaatinut Wengerin eroa, ja monelle heistä seuran ratkaisu antaa pitkäaikaiselle managerilleen kahden vuoden jatkosopimus edelliskauden päätteeksi tuntui käsittämättömältä, etenkin Arsenalin jäätyä Mestarien liigan ulkopuolelle ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1997.

Arsenal julkaisi Wengerin jatkosopimuksen aikoinaan suurin lupauksin tulevista kausista.  Lontoolaisseura vakuutteli pääomistajansa Stan Kroenken johdolla kunnianhimoaan ”voittaa Valioliiga ja muita merkittäviä pokaaleja Euroopassa”. Vaikka Arsenalin joukkue ei hiljattain sulkeutuneen siirtoikkunan aikana varsinaisesti heikentynytkään – pohjoisloontolaiset saivat pidettyä kuin pidettyäkin sekä Alexis Sánchezin että Mesut Özilin, samalla vahvistuen mm. Alexandre Lacazettellä – tuntuu joukkueen ilmapiiri olevan tällä hetkellä umpisurkea.

”Joukkue ei ole pelannut managerilleen vuosikausiin.”

Perustavanlaatuisena ongelmana Arsenalissa tuntuu olevan se, etteivät pelaajatkaan tunnu enää luottavan Wengeriin. Arsenalin hyökkääjälegenda Ian Wrightin mukaan toivoton tilanne on vallinnut joukkueessa pidempäänkin. Wright ajoittaa Arsenalin alamäen alun aina vuoteen 2014 ja Chelsealle kärsittyyn 6-0 tappioon (joka sattui vieläpä olemaan Wengerin tuhannes ottelu Arsenalin peräsimessä): ”Pelaajat eivät enää pelaa managerilleen. Se oli ensimmäinen ottelu missä sen näin… Sanoin sen silloin ja sanon sen nyt, joukkue ei ole pelannut managerilleen vuosikausiin.”

Suurin yksittäinen syy Wengerin kohtaamalle vastustukselle Arsenalin kannattajien ja kenties pelaajienkin taholta on se, ettei seura ole voittanut Valioliigaa sitten kauden 2003-2004. Kun otetaan huomioon managerien keskimäärin erittäin lyhyt työsuhteen kesto nykypäivän huippujalkapallossa, vaikuttaa Wengerille annettu aika jopa kummallisen pitkältä.

Arsenal on tietoisesti pyrkinyt erottautumaan muista valioliigaseuroista pitkäjänteisellä ja suunnitelmallisella toiminnallaan – onhan seuran mottokin Victoria Concordia Crescit, voitto tasapainon kautta. Kaikesta tästä huolimatta Arsenal on edelleen Valioliigan huippuseura, ja sellaisena se on pakotettu huolehtimaan elinvoimaisuudestaan paitsi jalkapalloseurana niin myös kansainvälisenä brändinä. Sen täytyy miettiä uskottavuuttaan kannattajiensa ja koko huippujalkapalloa seuraavan maailman silmissä.

Wengerin viimekeväisessä jatkosopimuksessa oli tiettyä viimeisen mahdollisuuden tuntua. Mikäli Arsenal ei paranna otteitaan huomattavasti jo tällä kaudella, voi vankkumattomalta vaikuttava Wengerin asema alkaa horjumaan toden teolla. Wengerin tuttu hahmo ei tule löytymään valioliigaviheriöiden reunoilta ikuisesti.