Advertisement

Viikkokatsaus: Kierros 29

West Bromwich Albion – Arsenal 3-1

West Bromwich sankari Craig Dawsonin kaksi maalia auttoi joukkueen 3-1 voittoon Arsene Wengerin Gunnersista. Arsenalin surkea vire jatkui West Bromwich Albionin vieraana lontoolaisten hävitessä jo neljännen ottelunsa viidestä viimeisestään.

Ottelu sai West Bromwichin silmistä katsottuna täydellisen alun joukkueen ottaessa johtoaseman jo 12. peliminuutilla. Arsenalin huonon miesmerkkauksen johdosta Craig Dawson pääsi puskemaan ottelun avausmaalin kulmapotkusta. Laurent Koscielnyn jäädessä pahasti toiseksi pääpallossa, West Bromwich onnistui kulmapotkusta jo peräti 13. kerran tällä kaudella.

West Bromwich ei kuitenkaan kauaa pystynyt pitämään johtoasemaansa, sillä tasoitusmaali nähtiin ainoastaan kolme minuuttia myöhemmin. Granit Xhaka löysi keskityksellään vasemmalla laidallaan vapaaksi jääneen Alexis Sanchezin. Sanchezin nopea haltuunotto sekä leikkaus laidalta sisään antoi chileläiselle tarvittavan tilan kovalle laukaukselle, joka painui vastuttomasti ylähirren kautta verkkoon. Maali oli Sanchezin 18. tällä kaudella.

West Bromwich Albionin Craig Dawson viimeistelemässä ottelun toista osumaansa. Kuva: Alloverpress.fi

Puoliajan loppupuolella Petr Cech loukkasi jalkansa syöttötilanteessa, ja jouduttiin täten vaihtamaan pois kentältä.

Toisen jakson alussa puolestaan Solomon Rondon loukkaantui, jonka tilalle vaihdettiin Hal Robson-Kanu. Robson-Kanu ei ehtinyt pelata edes toista minuuttiaan ennen voittomaalin tekemistä. Pallo pelattiin Arsenal boksiin, josta Petr Cechiä paikannut David Ospina pääsi yrittämään purkua. Pallo löysi tiensä hieman kömpelön purkuyrityksen jälkeen Robson-Kanun jalkoihin, josta pelaaja pääsi viimeistelemään voittomaaliksi jääneen 2-1 maalin.

Arsenalilla oli 65. minuutilla oiva paikka nousta tasoihin kulmatilanteesta, mutta Danny Welbeckin pusku suuntautui Arsenalin harmiksi ylärimaan. Kun varsinaista peliaikaa oli noin vartin verran jäljellä, Craig Dawson onnistui toistamiseen kulmapotkusta varmistaen kolmen pisteen potin kotijoukkueelle.

Arsenalin 77% pallonhallinta ei lohduta joukkuetta eikä päävalmentaja Arsene Wengeriä. Vaikka lontoolaiset saivat pitää palloa mielin määrin, Ben Foster ei maalillansa liikoja tarvinnut hikoilla. West Bromwich nimittäin otti laukaisutilastot nimiinsä numeroin 12-11, Arsenalin onnistuessa laukomaan pallon kohti maalia ainoastaan kaksi kertaa.

West Bromwich jatkaa 8. sijalla, 43 pisteellään. Arsenal puolestaan on pudonnut neljään parhaan joukosta kuudenneksi, tasapisteissä seitsemäntenä olevan Evertonin kanssa.

 

Crystal Palace – Watford 1-0

Crystal Palace onnistui voittamaan kolmannen ottelunsa peräjälkeen, ja voi hetken hengähtää suurentaessaan hajurakoaan putoamiskamppailuun.

Kamppailussa ei maalipaikoilla juhlittu, ja suurimmaksi osaksi laukaukset jäivät kunnianhimoisiksi kaukolaukauksiksi. Ottelun näkyvimmät pelaajat Andros Townsend sekä Wilfried Zaha aiheuttivat ongelmia Watfordin laitapuolustaja Craig Cathcartille läpi ottelun. Varsinkin Zaha onnistui murtautumaan laidaltansa moneen otteeseen, mutta viimeinen syöttö jäi tilanteissa uupumaan.

Wilfried Zaha oli jälleen kentän pirtein näky. Kuva: Alloverpress.fi

Ottelun ainoa maali nähtiin Crystal Palacen vapaapotkusta, johon ensimmäiseksi ennättänyt Troy Deeney onnistui epäonnisesti ohjaamaan pallon Watfordin omaan maaliin.

Crystal Palace onnistui täten voittamaan ottelun ilman ainuttakaan laukausta maalia kohti. Voitto merkitsi myös Palacelle kolmatta nollapeliä peräkkäin, ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun vuonna 2014.

Crystal Palace nousi voiton ja 28 pisteensä myötä 16. sijalle, Watfordin tippuessa Valioliigan 14. paikalle, 31 pisteellään.

 

Everton – Hull City 4-0

Hull Cityn vierailu Goodison Parkilla päättyi 4-0 häviöön, ja näki Everton nousevan tasapisteisiin kuudentena olevan Arsenalin kanssa.

Ensimmäinen maali nähtiin jo 9. minuutilla, kun 20-vuotias Dominic Calvert-Lewin viimeisteli uransa ensimmäisen maalinsa Valioliigassa. Ross Barkleyn läpisyöttö löysi Tom Daviesin oikealta laidalta, jonka matala keskitys jätti Calvert-Lewinille helpon työn viimeistellä numerot 1-0. Everton oli lisätä johtoaan 24. minuutilla Romelu Lukakun tuikatessa pallon verkkoon läpiajotilanteesta, mutta oli Hullin onneksi ajautunut tilanteessa paitsioon.

Toisella jaksolla Romelu Lukaku näytti miksi hän on yksi siirtomarkkinoiden puhutuimpia pelaajia. Kerta kerran jälkeen belgialaistähti pääsi leikkaamaan sisään laidaltaan, aiheuttaen kaikennäköisiä ongelmia Hull Cityn maalille.

Romelu Lukaku onnistui lisäajalla kahdesti. Kuva: Alloverpress.fi

Ottelun 73. minuutilla nähtiin ottelun viimeinen niitti, Tom Huddlestonen ruman jalkapohjataklauksen myötä. Idrissa Gueyen kaatanut liukutaklaus tarkoitti Huddlestonen suoraa ulosajoa, eikä Hull City enää pysynyt kotijoukkueen vauhdissa. Lukakun seinäpeli Enner Valencian kanssa vapautti jälkimmäisen läpiajoon, ecuadorilaisen kaksinkertaistaessaan Evertonin johdon.

Lukaku ei tässäkään ottelussa säästynyt maalinteolta, vaan viimeisteli numerot 3-0 ottelun ensimmäisellä lisäminuutilla Valencian esityöstä. Kolme minuuttia myöhemmin belgialainen voimahyökkääjä oli taas asialla, tällä kertaa Hull City puolustuksen avustuksella. Puolustaja Omar Elabdellaouin taaksepäin syöttö oli luokaton, ja vapautti Lukakun läpiajoon, josta belgialainen jatkoi ohi maalivahti Jakupovicin viimeistellen illan toisen osumansa tyhjään verkkoon. Lukakulla on täten kasassa huimat 21 maalia tällä kaudella.

Everton jatkaa hyvää virettään noustessaan tasapisteisiin kuudentena olevan Arsenalin kanssa. Hull City jatkaa putoamisviivan huonommalla puolella 18. sijalla, kolmen pisteen päässä Swanseasta.

 

Stoke City – Chelsea 1-2

Gary Cahillin viimehetken voittomaali takasi ansaitun pistepotin Chelsealle, joka vie seuran taas askeleen lähemmäksi mestaruutta.

Chelsean ottelu sai iloisen alun Willianin yllättäessä Stoke City maalivahti Lee Grantin vapaapotkullaan. Vasemmalta lähtenyt laukaus upposi etukulmasta sisään Grantin odottaessa keskitystä, ja täten jättäen etutolpan kokonaan huomioimatta. Puolentunnin kohdilla Grant kuitenkin paikkasi virheensä todellisella paraatitorjunnalla. Victor Mosesin nostaessa pallon yli Stoken puolustuksen laidalta nousseelle Marcos Alonsolle, Grant oli hereillä ja ehti kuin ehtikin Alonson laukauksen eteen.

Stoke City luuli jo päässeensä tasoihin 34. minuutilla Bruno Martins Indin puskiessa pallon maaliin. Tilanne vihellettiin kuitenkin vapaapotkuksi Sadio Berahinon rikkoessa Nemanja Maticia maalinedustalla. Stoke ei tästä kauaa joutunut tasoitustaan odottamaan, Gary Cahillin kaataessa Jonathan Waltersin rangaistuspotkun arvoisesti. Walters päätti itse laukoa rangaistuspotkun pistäen pallon varmasti maalin oikeaan kulmaan.

Gary Cahill kunnostautui Chelsean sankariksi viime hetken maalillaan. Kuva: Alloverpress.fi

Chelsea jatkoi pyöritystään toisella puoliajalla, mutta Stoken puolustus pysyi vahvana. Toisen jakson loppupuolella Grant oli jo yläriman varassa Marcos Alonson laukoessa upean vapaapotkun hieman kuudentoistarajan ulkopuolelta.

Ottelun ratkaisua saatiin odottaa aina 87. peliminuutille asti. Chelsean kapteeni Gary Cahill sai tällä kertaa kunnian johtaa maalillansa joukkueen kolmeen pisteeseen, korvaten aiemman rangaistuspotkuun johtaneen virheensä puolustuspäässä. David Luiz pääsi päineen väliin kulmapotkutilanteessa, josta pallo lipui kiltisti puolustaja Eric Pietersille, jolla olisi pitänyt olla helppo työ korjata pallo pois Stoken rangaistusalueelta. Pietersin purku oli kuitenkin sähläyksensä myötä luokaton, ja lipui näin ainoastaan parin metrin päähään Cahillin jalkaan, josta kapteeni kiitti ja kumarsi maalaten Chelsean 1-2 voittomaalin.

Ottelun lisäajalla nähtiin vielä Diego Costan laukaus, mutta tolppaosumaa lähemmäksi ei brasilialaishyökkääjä tässä ottelussa päässyt.

Voitto johti Chelseaa askeleen lähemmäksi mestaruutta, ja joukkue johtaa Valioliigaa yhä kymmenellä pisteellä. Stoke Cityn löytää sijalta yhdeksän, 36 pisteellään.

 

Sunderland – Burnley 0-0

Sunderland ei onnistunnut maalinteossa tässäkään ottelussa ja jatkaa täten maalitonta putkeaan neljään otteluun. Molempien joukkueiden kamppaillessa maalinteon kanssa, Stadium of Lightilla nähtiin maalittomaan tasapeliin päättynyt ottelu.

Molemmin puolin varautunut peli ei liiaksi maalintekopaikkoja tarjonnut, ja ensimmäisellä jaksolla nähtiin ainoastaan yksi varteenotettava tilanne. Burnleyn Scott Arfieldin löytäessä Ashley Barnesin maalinedustalta, Barnesin kosketus oli hiukan hakusessa ja ohjaus lipui Sunderlandin onneksi hieman ohi maalin.

Toiselle puoliajalle Sunderland tuli suurempi vaihde päällä ja onnistui useaan otteeseen hätistelemään Tom Heatonia Burnleyn maalilla. Ensimmäinen Sunderlandin tilanne nähtiin Jermaine Defoen keskittäessä Adnan Januzajlle boksin sisään, jonka äkäisen volleylaukauksen Heaton kuitenkin torjui. Sunderlandin paras tilanne nähtiin kuitenkin vasta 63. peliminuutilla, Sebastian Larssonin keskityksen seurauksena. Upea kierteinen pallo löysi tiensä Billy Jonesille aivan maalin eteen, josta Jones vielä jollain ilveellä onnistui puskemaan pallon ohi maalikehikon.

Jermain Defoe kamppailee Michael Keanen kanssa. Kuva: Alloverpress.fi

Burnleyn vaihtopelaaja Sam Vokes sai vielä mahdollisuuden anastaa täydet kolme pistettä joukkueellensa, kun peliä oli jäljellä enää vajaat kolme minuuttia. Sunderland puolustaja Jason Denayerin kompuroidessa pallon kanssa, Vokes oli kärppänä paikalla päästessään tilanteessa kasvotusten Pickfordin kanssa. Vokesin matalan viimeistelyn Pickford kuitenkin torjui, ja varmisti näin joukkueiden välisen pistejaon.

Sunderland ja David Moyes jatkaa sarjajumbona 20 pisteellään. Burnley majailee 13. sijalla, 32 pisteellä.

 

West Ham United – Leicester City 2-3

Craig Shakespearen Leicester jatkaa hyviä otteitaan voittaessaan ensimmäisen vieraspelinsä Valioliigassa tällä kaudella, tiukassa ja vauhdikkaassa ottelussa West Ham Unitedia vastaan.

Leicester hankki itselleen täydellisen alun onnistuessaan maalinteossa kahdesti ensimmäisen seitsemän minuutin aikana. Ensimmäinen maali oli Riyad Mahrezin käsialaa. Hieman onnekkaasti suoraan maaliin jaksanut keskitys sai avustusta niin Jamie Vardyn kuin Shinji Okazakin ohipotkuista, eikä maalilla seisoville jaloille jäänyt Darren Randolph ehtinyt reagoida tilanteessa tarpeeksi nopeasti. Pari minuuttia myöhemmin keskuspuolustaja Robert Huth jatkoi Leicesterin maalitehtailua. Ovelan vapaapotku kuvion jälkeen Huth unohdettiin täysin vapaaksi takatolpalle, mistä puolustaja pääsi puskemaan pallon varmasti West Hamin verkkoon.

West Ham ei maaleista huolimatta uupunut, vaan kavensi tilanteen 1-2 ottelun 20. minuutilla. Danny Drinkwater kaatoi Michail Antonion juuri rangaistualueen ulkopuolella johtaen vapaapotkuun, jonka Manuel Lanzini laukoi tyylipuhtaasti Schmeichelin vartioiman maalin yläkulmaan.

Ensimmäisen jakson lopussa Leicester rankaisi jälleen, tällä kertaa Jamie Vardyn toimesta. Kulmapotkusta lähtenyt pallo jäi pomppimaan West Ham alueelle, johon maalintekijävainun omaava Vardy ehti ensimmäisenä, viimeistellen puoliaikalukemat 1-3.

Manuel Lanzini laukoi yhden kauden hienoimmista vapaapotkuista. Kuva: Alloverpress.fi

West Ham nousi toisella jaksolla jälleen maalin päähän. West Hamin pitkä kulmapotku löysi Andy Carrollin melken toiselta laidalta, jonka pusku puolestaan löysi Andre Ayewin maalilta. Ayewin pusku painui varmasti Leicesterin verkkoon.

West Ham haki vimmatusti tasoitusta ja pääsikin hyvin lähelle kerta kerran jälkeen. Lähietäisyydeltä lähtenyt Andy Carrollin pusku laittoi Kasper Schmeichelin näyttämään parasta osaamistaan, kun Ayew puolestaan laukoi pallon yläilmoihin päästessään kasvotusten maalivahdin kanssa. Lisäajalla West Ham sai vielä vapaapotkun hyvästä paikasta. Snodgrassin antama vapaapotku oli itsessään heikko, mutta ajautui onnekkaan muurikimmokkeen kautta suoraan Andy Carrolille, ainoastaan parin metrin päästä maalia. Tässäkään tilanteessa ei tanskalaismaalivahti antanut periksi, vaan onnistui aivan mahtavalla torjunnalla pitämään Leicesterin kiinni kolmessa elintärkeässä pisteessä.

Leicester jatkaa hyvää virettänsä. Joukkue on voiton myötä kerännyt 30 pistettä, ja löytyy Valioliigan sijalta 15. West Ham tippui puolestaan sijalle 12, ja on nyt kerännyt yhteensä 33 pistettä.

 

AFC Bournemouth – Swansea City 2-0

Bournemouth haki elintärkeän voiton lauantain viimeisestä ottelusta Swansea vieraillessa Dean Courtilla. Swansealle häviö tarkoittaa lisäpaineita tippumisesta kamppailevalle joukkueelle.

Peliä oli pelattu 30 minuuttia Bournemouthin onnistuessa avausmaalin teossa. Afoben kuti otti onnekkaan kimmokeen Alfie Mawsonista, eikä Lukasz Fabianskille jäänyt maalillaan sen suurempia mahdollisuuksia.

Bournemouth jatkoi halliten kenttätapahtumia, ja kaksinkertaisti johtonsa 72. peliminuutilla. Tällä kertaa Benik Afobe sai oman nimensä maalitekijöiden listalle. Joshua King vapautti Afoben oikealla laidalla, josta englantilainen irrotti tiukan laukauksen, joka painui verkkoon takatolpan kautta.

Bournemouthilla oli vielä hyvä tilaisuus kolmanteen osumaan Jack Wilsheren keskittäessä Joshua Kingille Swansean maalin takatolpalle. Joshua Kingin takakulmaan suuntautuneessa puskussa ei ollut mitään moitittavaa, mutta Fabianski venyi tällä kertaa hienoon paraatitorjuntaan.

Swansean löytää sarjataulukon sijalta 17, kolmen pisteen turvin putoamisviivan yläpuolella. Bournemouth nousi voiton myötä 11. sijalle.

 

Middlesbrough – Manchester United 1-3

Middlesbroughin ensimmäinen ottelu ilman entistä päävalmentaja Aitor Karankaa päättyi ikävään häviöön Manchester Unitedia vastaan, joka nousi sarjataulukossa jo viiden parhaan joukkoon. Man United joutui pelikieltojen takia selviytymään ottelusta ilman kauden maalitykkiään Zlatan Ibrahimovicia sekä Hector Herreraa, ja ilman viime Eurooppa-liigaottelussa loukkaantunutta Paul Pogbaa.

Manchester United oli ottaa johtoaseman jo pelin kuudennella minuutilla Marcus Rashfordin murtautuessa läpiajoon. Nuori lahjakkuus ei kuitenkaan onnistunut viimeistelyssään, vaan kokenut Victor Valdes venyi tärkeään torjuntaan. Toisessa päädyssä uurastanut David DeGea joutui niin ikään torjuntatöihin heti kättelyssä, Gaston Ramirezin kokeillessa laukaisuvoimaansa rangaistusalueenrajan tuntumasta.

Valdes jatkoi näyttöjään kaksoistorjunnalla. Rashford pääsi ensimmäisenä kokeilemaan ohjausta suoraan Juan Matan keskityksestä, ja Valencia toistamiseen Valdesin ensimmäisen torjunnan jälkeen, mutta entinen Barcelonan maalivahti kesti tukalan tilanteen.

Adam Clayton ja Marouane Fellaini. Kuva: Alloverpress.fi

Ottelun ensimmäisen osuman meni Marouane Fellainin nimiin. Ashley Youngin keskitys vasemmalta löysi belgialaisen maalilta, varma pusku ja peli oli 0-1. Maali oli Fellainin ensimmäinen viimeiseen 30 otteluun Valioliigassa. Puoliajalle mentiin täten tilanteessa 0-1.

Ottelun 62. peliminuutilla United tuplasi johtonsa Jesse Lindgardin upealla yläkulma laukauksella.

Middlesbrough kamppaili varttia ennen loppua itsensä mukaan peliin. Pallo onnistuttiin toimittamaan Man Unitedin alueelle, jossa paineen alaisella United puolustuksella oli suuria ongelmia purkupallossa. Chris Smallingin potkiessa pallosta ohitse, Rudy Gestedes kiitti ja kuittasi kotijoukkueen maalin päähän.

Manchester United viimeisteli loppulukemiksi 1-3 ottelun lisäajalla, muuten hienon pelin pelanneen Valdesin kompastuessa, ja siten luovuttaessa pallon tyhjän maalin edessä tilanteessa prässänneelle Valencialle.

Man United siirtyy täten viidennelle sijalle, kun pisteitä on kertynyt jo 52. Middlesbroughin synkkä kausi jatkuu Valioliigan toiseksi viimeisellä sijalla 22 pisteellä.

 

Tottenham Hotspur – Southampton 2-1

Tottenham onnistui voittamaan Southamptonin tiukassa kamppailussa White Hart Lanella ilman maalitykki Harry Kanea.

Ottelu alkoi ryminällä, kun vain kaksi minuuttia alkuvihellyksestä Heung-Min Son vapautettiin läpiajoon. Eriksenin esityön myötä Son löysi itsensä kasvotusten Fraser Forsterin kanssa, mutta Sonin nostoyritys jäi hieman vajaaksi.

Ottelu jatkui vauhdikkaana eikä avausmaalia odotettu kuin 14 minuuttia. Moussa Dembelen syöttö tavoitti Eriksenin juuri boksin ulkopuolella, josta keskikentän taituri antoi palaa tarkalla laukauksella Southamptonin maalin alakulmaan.

Southamptonin James Ward-Prowse sekä Hotspurin Toby Alderweireld. Kuva: Alloverpress.fi

Southamptonin tammikuun värväys Manolo Gabbiadini oli tasoittaa pelin noin puolen tunnin kohdilla. Nopea laukaus alueen sisältä näki pallon suuntautuvan alle puolimetriä Tottenham maalin ohitse.

Vain parisen minuuttia Gabbiadinin maalipaikan jälkeen toisessa päässä soi. Steven Davisin kaataessa Dele Allin rangaistuspotkun merkiksi, samainen rikottu laituri laukoi pallon varmasti verkkoon, siirtäen Tottenhamin 2-0 johtoon.

Southampton kiri vielä maalin päähän toisen puoliajan alussa. Ryan Bertrand lähetti James Ward-Prowsen vauhtiin takatolpalle suuntautuneella pallolla, josta laituri viimeisteli kavennuksen 2-1. Maali jäi jakson ainoaksi.

Tottenham varmisti täten tärkeät kolme pistettä pysyäkseen sarjataulukon toisena. Southampton on kerännyt yhteensä 33 pistettä, joka riittää 10. sijaan.

 

Manchester City – Liverpool 1-1

Etihad Stadiumilla pelattiin viikonlopun odotetuin, ja kauden yksi jännittävimmistä otteluista. Kamppailu päättyi trillerimäisesti 1-1 tasapeliin, ottelussa jossa molemmilla oli runsaasti tilanteita lisämaaleille.

Vaikka ensimmäinen jakso päättyikin maalittomaan 0-0 tilanteeseen, ei puoliaika jättänyt katsojia kylmäksi. Ottelun 25. minuutilla Liverpoolin ikiliikkuja Sadio Mane spurttasi ohi Nicolas Otamendin, ja pääsi täten kasvotusten Willy Caballeron kanssa. Juuri ratkaisevalla hetkellä Otamendi sai häirittyä Manen tasapainoa kaataen Liverpool laiturin. Ottelun päätuomari Michael Oliver ei nähnyt tilanteessa rikettä, ja City säästyi täten rangaistuspotkulta sekä ulosajolta.

Toisessa päädyssä käytiin niin ikään todella lähellä avausmaalia. Lähimmäksi maalia päästiin noin 40 minuutin kohdilla, David Silvan matalan keskityksen myötä. Takatolpalle suuntautunut keskitys oli täysin Raheem Sterlingin juoksulinjalla, mutta takaa tulleen Milnerin taklaus esti Cityn nuorukaisen maalinteon. Tässäkin tilanteessa päätuomari Michael Oliver olisi voinut tuomita rangaistuspotkun sekä ulosajon, mutta antoi pelin jatkua.

Sergio Aguero tuulettaa tasoitusmaaliaan. Kuva: Alloverpress.fi

Toista puoliaikaa ei kauaa tuhistu ennen ottelun avausmaalia. Emre Canin nosto yli Cityn puolustuksen oli vapauttaa Roberto Firminon, mutta takaapäin kömpelön taklauksen tehnyt Gael Clichy ei tällä kertaa antanut päätuomarille muuta vaihtoehtoa kuin näyttää palloa pilkulle. James Milner laukoi rangaistuspotkun varmasti ja kovaa vasempaan alanurkkaan. Vain 10 minuuttia myöhemmin Firminolla oli tuhannen taalan paikka viedä Liverpool kahden maalin karkumatkalle, mutta Caballero venyi läpiajotilanteessa hienoon torjuntaan.

Pelin 69. minuutilla argentiinalaiskärki Sergio Aguero sai maistaa maalintekoa. Kevin De Bruyne nousi omalta laidaltaan ja syötti millintarkalla matalalla keskityksellään Aguerolle, joka siirsi kotijoukkueen varmasti tasoihin. Vain viisi minuuttia myöhemmin kotijoukkueella oli oiva tilanne nousta johtoasemaan. Sergio Aguero onnistui riistämään pallon Nathaniel Clyneltä keskikentällä, nousten ja sitten syöttäen pallon Leroy Sanelle. Leroy Sanen upea seinä-takavasara löysi Agueron takaviistosta. Argentiinalaishyökkääjä kuitenkin kompuroi pallon kanssa juuri ratkaisevalla laukaisuhetkellä. Pallo vieri tästä vielä suoraan De Bruynelle, jonka laukaus Cityn harmiksi tömähti Liverpoolin maalin tolppaan.

Viisi minuuttia myöhemmin toisessa päässä, Liverpool onnistui hukkaamaan varman maalitilanteen. Wijnaldumin nosto Cityn puolustuslinjan taakse vapautti Firminon laidalla. Firminon jatko maalinedustalle näytti jo varmistavan voiton vierasjoukkueelle, mutta palloon ennättänyt Adam Lallana tyytyi sohimaan ilmaa pallon sijasta, ja harmittelee varmasti tätä tilannetta vielä tänäänkin.

Tasapelin myötä City jatkaa kolmannella sijalla 57 pisteellään, pisteen erolla neljäntenä majailevaan Liverpooliin.