Advertisement

Arsenalilla edessä hikinen ilta Moskovassa

Arsenal kohtaa illan Eurooppa-liigan puolivälierien toisessa vaiheessa TsSKA Moskovan vieraskentällä. Arsenal sai viikko sitten vakuuttavan tuntuisen 4-1 kotivoiton. Vierasotteluun lähdetään siis Arsenalin kolmen maalin johdossa, mutta Moskovalla on toisaalta mahdollisesti arvokas vierasmaali takataskussaan.

Mestarien liigan ottelut osoittivat, ettei kolmen maalin etumatka ole välttämättä mitään. AS Roma kaatoi 4-1 vierastappion jälkeen Barcelonan kotonaan 3-0 ja eteni jatkoon. Juventus oli lähellä kääntää kotona kärsityn 3-0 tappion edukseen, mutta taistelu ei aivan riittänyt.

Arsene Wenger kertoi TsSKA ottelun jälkeen, ettei ottelupari ole vielä selvä. AS Roma ja Juventus osoittivat, että puheissa voi olla perää. Arsenalin on pelattava alusta lähtien hyvin ja haettava itselleen jatkopaikka pelaamalla. Pelkkä puolustaminen ei tule riittämään. Lisäksi Arsenal ei ole koskaan voittanut Venäjällä, joten se voi tuoda otteluun oman lisämausteensa.

Arsenal on pelannut viime aikoina erittäin vahvasti. Sen hyökkäys ja puolustus on toiminut hyvässä tasapainossa viime otteluissa pois lukien viime sunnuntaina pelattua Valioliiga-ottelua Southamptonia vastaan. Tuossa ottelussa Wenger lepuutti paljon avainpelaajiaan. Tuo osoittaa myös, että seurassa otetaan tämän illan ottelu erittäin tosissaan hyvistä lähtöasetelmista huolimatta.

”Tiistai-ilta toimi hyvänä varoituksena meille. On tärkeää saada otteluun positiivinien alku”, Wenger kertoi lehdistötilaisuudessa.

TsSKA:n manageri Viktor Goncharenko toivoo Arsenalin hyökkäävän pelitavan tuovan hänen joukkueella hyviä paikkoja iskeä takaisin.

”Arsenalilla on oma filosofiansa ja he ovat pitäneet siitä kiinni pitkän aikaa”, Goncharenko sanoi.

”Kun he tekevät näin ja yrittävät nostaa kannattajien tunnelmaa, se voi tuottaa ongelmia puolustuksessa.”

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom