Advertisement

Chelsea isännöi Stamford Bridgellä Bournemouthia

Chelsea saa vieraakseen illan Valioliigakamppailussa Bournemouthin. Molemmat ovat viime aikoina olleet hyvässä vedossa Valioliigassa. Chelsean edellisestä tappiosta on vierähtänyt jo kahdeksan ottelua ja Bournemouthilla vastaavasti viisi ottelua. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Etelä-Englannissa päättyi Chelsean niukkaan 0-1 vierasvoittoon.

Chelsea on pelannut viime ottelut ilman ykkösmaalivahtiaan Thibaut Courtoisia, joka on kärsinyt loukkaantumisista. Joukkue on kuitenkin belgialaismaalivahdin osalta saanut hyviä uutisia, sillä pelaaja on kuntoutunut illan ottelua silmällä pitäen ja palaa tolppien väliin tänään. Joukkue haki viime kierroksella murskaavan 0-4 vierasvoiton Brightonista. Eden Hazard teki joukkueen maaleista kaksi ja Willian sekä Victor Moses maalit mieheen.

Bournemouth pelasi viime kierroksella West Hamin vieraana 1-1 tasapelin ja voitti edellisessä kotiottelussaan Arsenalin 2-1. Laitapelaaja Ryan Fraser on ollut viime aikoina hyvässä vireessä tehden kahdessa edellisessä ottelussaan yhden maalin ja antamalla yhden maalisyötön.

”Annan joukkueelle mielipiteeni, jonka jälkeen he yrittävät tehdä parhaansa siirtomarkkinoilla”, Chelsean manageri Antonio Conte kertoi seuran toimista koskien mahdollisia siirtoja.

Bournemouthin manageri Eddie Howe puolestaan ylisti kollegaansa Contea.

”Hän on mullistanut Valioliigaa monella tapaa.”

”Hän on tehnyt taktisesti liigasta mielenkiintoisemman ja on kiehtovaa nähdä hänen joukkueensa toteuttavan hänen ajatuksiaan.”

Chelsean kokoonpanosta Alvaro Morata, Willian sekä David Luiz ovat ulkona kokoonpanosta. Luizilla on nilkkavamma, mutta hänen tilanteeseen saattaa osaltaan vaikuttaa pelaajan mahdollinen siirto Arsenaliin.

Bournemouthilla Jermaine Defoe sekä Tyrone Mings ovat varmuudella sivussa ottelusta. Juniors Stanislans sekä Joshua King ovat tällä hetkellä pieniä kysymysmerkkejä.