Advertisement

Arsenalin jahtaamalle Malcomille luvattu siirto kesällä

Yksi tammikuun siirtoikkunan suurista toteutumatta jääneistä siirroista oli Malcomin siirto Bordeauxin riveistä Valioliigaan. 20-vuotias brasilialainen pelaa toista täyttä kauttaan Bordeauxissa ja on esittänyt varsin vakuuttavia otteita Ranskan liigassa. Hänen perässään huhuttiin olevan niin Tottenhamin kuin Manchester Unitedinkin, mutta erityisen tiiviisti Malcomia yhdistettiin Arsenaliin. Bordeaux ei kuitenkaan tahtonut myydä tähtipelaajaansa kesken kauden.

Kesällä saattaa kellossa olla kuitenkin toinen ääni. Malcom on kertonut brasililaissivusto UOL:n haastattelussa, että Bordeaux on luvannut päästää hänet siirtymään kesällä.

”Kyllä, minulle on luvattu että saan neuvotella siirrosta kesäkuussa. Minä valitsen joukkueen ja Bordeaux päästää minut lähtemään”, Malcom vakuutti. ”Sanoin jo että halusin lähteä tammikuussa kohti uusia haasteita. Mutta minun täytyy myös muistaa että Bordeaux on auttanut minua valtavasti. Annoin heille sanani että jatkan täällä saadakseni lisää aikaa valita oikea uusi seura. Nämä seuraavat kolme tai neljä kuukautta saattavat tehdä suuren eron.”

Bordeaux on tällä hetkellä Ranskan liigassa seitsemäntenä ja taistelee tiukasti pääsystä Eurooppa-liigaan ensi kaudeksi. Loppukausi on tärkeä paitsi tuon, myös Malcomin tulevan siirron kannalta. Hyvät näytöt keväällä kasvattavat potentiaalisten ostajien mielenkiintoa, mutta Bordeauxin kannalta toisaalta myös mahdollisesti hintalappua. Malcom siirtyi Bordeauxiin kaksi vuotta sitten viiden miljoonan euron siirtosummalla. Nähtäväksi jää, kohdistuuko seuraava siirto Valioliigaan vai muualle. Varmaa on kuitenkin se, että hinta tulee olemaan moninkertainen.