Advertisement

Manchester United tekemässä kesällä kovan kaappauksen Barcelonasta!

Kesällä 2016 Lyonista FC Barcelonan riveihin siirtynyt keskuspuolustaja Samuel Umtiti on yksi ensi kesän mielenkiintoisimmista nimistä siirtomarkkinoilla.

Loistavaa kautta Kataloniassa pelaava 24-vuotias ranskalaistoppari on noussut Camp Noun yleisön lemmikiksi, mutta miehen sopimukseen kirjattu naurettava 60 miljoonan ulosostohinta on suuri uhka Barcelonalle.

Barcelona on halunnut jo pitkään tehdä jatkosopimuksen Umtitin kanssa, jotta ulosostosummaa saisi nostettua, mutta yhteisymmärrykseen ei olla päästy ja tämä on synnyttänyt siirtohuhuja.

Nyt katalonialaismedia Sport uutisoi, että Barcelonan pahimmat pelot Umtitin suhteen ovat käymässä toteen.

Umtitin kerrotaan pyytävän itselleen saman suuruista palkkaa kuin muun muassa Luis Suarezille ja Andres Iniestalle maksetaan. Barcelona pitää vaatimusta liian kovana ja tämän seurauksena Umtitin kerrotaan olevan koko ajan kauempana ja kauempana uudesta sopimuksesta.

Lähteen mukaan uudeksi seuraksi on valikoitumassa Manchester United, joka etsii Eric Baillylle luotettavaa toppariparia ensi kesän siirtomarkkinoilta. Umtitin hankkiminen 60 miljoonalla eurolla olisi seuralta todella kova kaappaus.

Jos United maksaa pelaajan ulosostosumman ja hän haluaa siirtyä, ei Barcelona voi tehdä mitään estääkseen siirtoa. Manchesterilaisseuran päävalmentaja Jose Mourinhon kerrotaan olleen jo yhteydessä Umtitiin ja kertoneen, että hän on valmis tarjoamaan puolustajalle suurempaa palkkaa ja suurta roolia joukkueessa.

Huhujen käynnistyessä tilanteen uskottiin vielä olevan Barcelonan hallussa, mutta nyt katalonialaislähteen mukaan tilanne alkaa näyttämään Barcelonan kannalta erittäin huonolta.