Advertisement

Manchester Unitedin entinen puolustaja siirtymässä West Hamiin

Manchester Unitedissa pelannut puolustaja Patrice Evra on palaamassa Valioliigaviheriöille saatuaan potkut Marseillesta kuluvan kauden syksyllä. Evra potkaisi Marseillen kannattajaa ennen Eurooppa-liigan ottelua ja tämä johti lopulta ranskalaisen potkuihin kotijoukkueen kannattajien painostuksesta johtuen. West Ham on kiinnostunut hankkimaan 36-vuotiaan ranskalaisen loppukauden ajaksi puolustuksensa tueksi.

Manchester Unitedin ja Marseillen välissä Evra pelasi Italiassa Juventuksessa kaksi ja puoli kautta. Marseilleen ranskalainen siirtyi viime vuoden tammikuussa. Evra on erittäin kokenut pelaaja, jolla on Manchester Unitedissa takanaan 379 ottelua. Hän on voittanut Valioliiga-mestaruuden viidesti ja kertaalleen myös Mestarien liigan.

West Hamissa Evra palaisi jälleen David Moyesin alaisuuteen, joka oli hetken Unitedin managerina Evran vielä pelatessa Valioliigassa. West Ham on kaivannut kovasti vahvistusta joukkueeseensa ja tammikuun siirtoikkuna jäi tulopuolella joukkueen osalta hieman vajaaksi. Evra on edelleen suhteellisen nopea ja erittäin pallovarma pelaaja, joka voi olla suuri apu West Hamille tämän taistelussa sarjapaikkansa puolesta.

West Hamin kuluvan kauden ykkösvaihtoehto vasemmaksi puolustajaksi on ollut Aaron Cresswell, jonka kanssa Evra joutuu taistelemaan peliajasta loppukauden ajan. Evra voi tarvittaessa pelata myös laitahyökkääjänä, jossa joukkueella on tällä hetkellä erittäin suuri vaje loukkaantumisten, sekä Arthur Masuakun pelikiellon johdosta.