Advertisement

”Onnekas” Evra iloitsi sopimuksesta Valioliigaan

West Ham United on julkistanut ranskalaisen vasemman pakin Patrice Evran loppukauden mittaisen sopimuksen. 36-vuotias Evra oli sopimukseton pelaaja ja pystyy siksi siirtymään siirtoikkunan ulkopuolella. Aiemmin tällä kaudella Evra sai potkut Ranskan liigan Marseillesta potkaistuaan hänelle huudellutta kannattajaa päähän. Evra sai myös loppukauden mittaisen pelikiellon UEFA:n alaisiin kilpailuihin, mutta Valioliigaa hän pystyy pelaamaan.

Evra oli hyvin tyytyväinen sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Hän sanoo, että tässä vaiheesssa uraa rahalla ei ole enää merkitystä, joten sopimuksen syntymisessä ei kestänyt kauaa.

”On mahtavaa olla takaisin ja olen kiitollinen West Hamille siitä, että antoivat minulle mahdollisuuden harjoittaa ammattiani”, Evra riemuitsi BBC Sportin mukaan. ”Sitä ei edes tajua, kuinka onnekas todella onkaan. Kun heräsin tänä aamuna ja tiesin pääseväni harjoittelemaan uusien joukkuetovereiden kanssa, se sai minut hymyilemään. Kun sinun täytyy tehdä sopimus eikä raha ole ongelma, sopimus saadaan valmiiksi viidessä minuutissa. Se oli nopein asia, mitä olen tehnyt koko elämäni aikana.”

Evralle uusi valmentaja David Moyes on ennestään tuttu. Hän pelasi yhteensä yhdeksän kautta Manchester Unitedissa, joista viimeisen Moyesin alaisuudessa 2013-14. Unitedin ja Marseillen välissä Evra ehti edustaa Italian suurseura Juventusta yhteensä kolmen kauden ajan.