Advertisement

Siirtohuhu: Huuhkajavahti mahdollisesti siirtymässä ensi kaudeksi Dortmundiin

Huuhkajien ykkösvahti Lukas Hredeckya ollaan viemässä saksalaislehti Kickerin mukaan ensi kaudeksi Bundesliiga-jätti Borussia Dortmundiin. Hradeckylla on käynnissä viimeinen vuosi nykyisestä sopimuksesta Eintracht Frankfurtin kanssa. Uuden jatkosopimuksen neuvottelut Frankfurtin kanssa ovat parhaillaan myös käynnissä, mutta Dortmund on nyt ilmoittanut pelaajan taustajoukoille kiinnostuksensa tätä kohtaan.

Dortmund on ollut Mestarien liigan vakiokävijä jo vuosia. Joukkue on esiintynyt nyt kahdeksan vuotta putkeen kilpailun lohkovaiheessa ja tällä hetkellä joukkueen pelit jatkuvat Eurooppa-liigan 16 parhaan joukossa.

Dortmundin pitkäaikainen maalivahti Roman Weildenfeller on edustanut seuraa jo 16 vuoden ajan ja maalivahti on ilmoittanut lopettavansa peliuransa tämän kauden jälkeen. Weidenfeller on jämähtänyt tällä kaudella Roman Bürkin taakse kakkosmaalivahdiksi. Bürk solmi juuri Dortmundin kanssa vuoteen 2021 saakka kestävän sopimuksen, mutta maalivahdin otteet eivät ole herättäneet kovin suurta luottamusta.

Kicker kertoo, että Hradecky sekä Dortmund olisivat jo käyneet alustavia neuvotteluita ensi kesän siirrosta, jossa suomalainen olisi vapaa siirtymään mihin tahansa seuraan ilman siirtokorvausta. Frankfurt toivoo yhä Hradeckyn solmivan seuran kanssa jatkosopimuksen, etenkin jos se onnistuu pelaamaan itselleen Mestarien liigaan oikeuttavan sijoituksen Bundesliigassa. Tällä hetkellä Frankfurt on sarjassa neljäntenä.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom