Advertisement

West Hamin toppari siirtyy Kiinaan

West Ham Unitedin keskuspuolustaja José Fonte jatkaa uraansa Kiinan Superliigan joukkueessa Dalian Yifangissa. Lehtitietojen mukaan kiinalaisseura maksaa Fontesta West Hamille hieman alle viisi miljoonaa puntaa. Kiinassa siirtoikkuna on edelleen auki, joten Fonte voi siirtyä välittömästi.

Aiemmin tänään West Hamin manageri David Moyes myönsi, että siirto on lähellä. Nyt useat lähteet kuitenkin raportoivat, että yksityiskohdat on saatu hoidettua kuntoon ja siirto on varmistettu.

”Tämä on päätös, jonka José halusi 34-vuotiaana tehdä. Hänestä tuntui, että se on oikea siirto hänen urallaan tällä hetkellä”, Moyes totesi Sky Sportsin mukaan. ”Se antaa hänelle tilaisuuden yrittää jotain uutta ja hän haluaa myös päästä Portugalin joukkueeseen MM-kisoihin. Jos hän pelaa säännöllisesti hänellä on paremmat mahdollisuudet. Hän palasi juuri loukkaantumisesta ja on saanut itsensä taas pelikuntoon. Toivotamme hänelle onnea. Hän on ollut todella kova ammattilainen minun aikanani täällä.”

Fonte siirtyi West Hamiin vain reilu vuosi sitten tammikuussa 2017. Hän oli edellisen managerin Slaven Bilicin luottomiehiä myös tämän kauden alussa. Sitkeä nilkkavamma piti hänet kuitenkin sivussa marraskuun alusta lähtien eikä hän sen jälkeen ole onnistunut pääsemään Moyesin suunnitelmiin. Fonten aikakausi West Hamissa oli kuitenkin tuhoon tuomittu lähes alusta alkaen. Seuran osaomistaja David Sullivan paljasti aiemmin The Guardianille, kuinka hänen lapsensa olivat anelleet häntä olemaan ostamatta Fontea.