David Wagnerin mukaan voitto Watfordista oli fantastinen, mutta työ ei ole vielä tehty

Huddersfield otti eilen sarjapaikkansa säilyttämisen kannalta elintärkeän voiton, kun se kaatoi kotikentällään 1-0 Watfordin. Peli eteni pitkään maalittomana, kunnes toisen jakson lisäajan ensimmäisellä minuutilla toppari Mathias ”Zanka” Jorgensen teki esityön ja Tom Ince viimeisteli ottelun ainoan osuman.

Kolme pistettä varmistivat sen, että ero putoamisviivaan kasvoi jo seitsemään pisteeseen, kun kautta on enää neljä kierrosta jäljellä. Huddersfield oli monien papereissa varma putoaja ennen kauden alkua, mutta nyt kausi näyttäisi päättyvän onnellisesti.

”Kaikki puhuivat ennen ottelua siitä, kuinka tärkeää olisi voittaa. Sanoimme, että halusimme saada kohtalon omiin käsiimme”, Huddersfieldin manageri David Wagner kommentoi ottelun jälkeen Sky Sportsin verkkosivuilla.

”Halusimme keskittyä itseemme ja tehdä tästä intensiivisen ja aggressiivisen pelin – hyvin epämiellyttävän pelin Watfordille. Watford on kelpo joukkue ja heillä on joitakin todella laadukkaita pelaajia. Mielestäni pelaajani pelasivat fantastisesti.”

”Se ei johdu ainoastaan siitä, että voitimme. Kuinka he voittivat, tekee siitä jopa suurempaa. Tämän todella myöhään tulleen maalin avulla he muistavat aina, että se on mahdollista. Se oli maaginen hetki Zankalta ja Ince oli oikeassa paikassa tekemässä hienon maalin, todella valtavan maalin meidän kannaltamme”, Wagner sanoo.

Wagnerin mielestä ottelu oli hyvin tasainen ja molemmat joukkueet onnistuivat neutralisoimaan toisensa. Maalipaikkoja ei juurikaan ollut, mutta Huddersfield käytti yhden harvoista hyväkseen. Wagnerin mukaan ilta oli heille fantastinen ja joukkue on ehdottomasti mielissään voitosta.

”Minä olen mielissäni pelaajien puolesta. Kannattajat, jotka saapuivat tänään stadionillemme, olivat uskomattomia”, Wagner kehuu.

”Kannattajat tekivät osansa ja antoivat pelaajille uskoa viimeiseen sekuntiin saakka. Tiedämme, että työ ei ole vielä tehty, mutta olemme ottaneet askeleen lähemmäs tavoitettamme”, Wagner toteaa.

Huddersfieldillä on edessä pieni tauko, sillä joukkueen seuraava peli on vasta kahden viikon päästä. Silloin vastassa on jälleen kotikentällä Everton.