Advertisement

Alexis Sanchezille vankeustuomio veropetoksesta – Ei kuitenkaan joudu toistaiseksi istumaan tuomiotaan

Manchester Unitediin siirtynyt Alexis Sanchez on saanut Espanjassa 16 kuukauden vankeustuomion. Chileläinen jätti maksamatta veroja kuvausoikeuksistaan saamistaan tuloista 2012-13 välisenä aikana, jolloin hän pelasi vielä Barcelonassa. Sanchez ei kuitenkaan joudu ensikertalaisena istumaan tuomiostaan päivääkään vankilassa, ellei hän seuraavan kahden vuoden aikana syyllisty uudestaan samaan rikokseen.

Sanchez maksoi jälkikäteen verot tuloista, sekä niistä kertyneet korot. Pelaaja myös myönsi syyllistyneensä tulojensa kierrättämiseen ulkomaisten yhtiöiden kautta Espanjan veroviranomaisten harhauttamiseksi. Sanchez ei itse saapunut oikeuden eteen kuulemaan tuomiotaan, mutta hyväksyi saamansa tuomion. Pelaaja ei myöskään aio valittaa saamastaan tuomiosta.

Myös Barcelonan Lionel Messi ja Real Madridin Cristiano Ronaldo sekä Luca Modric ovat saaneet veropetoksesta vastaavanlaisia rangaistuksia. Sanchezista tuli tiettävästi Valioliigan parhaiten palkattu pelaaja siirryttyään Manchester Unitediin lontoolaisesta Arsenalista tammikuun siirtoikkunan aikana.

Sanchezilla ei liene vaaraa rikoksen uusimisesta, sillä uuden sopimuksen myötä paluu Espanjaan on hyvin epätodennäköistä seuraavan kahden vuoden sisällä. Ellei Sanchez ole pimittänyt Barcelonan aikanaan muita tulojaan, pelaaja selviää tapauksesta ilman vankilassa istumista.