Advertisement

Arsenal sai hieman helpotusta ahdinkoon Milanossa

Arsenalin ympärillä on kiehunut ja poreillut viime aikoina jopa tavanomaista enemmän. Joukkueen tappio Carabao Cupin finaalissa, heikot esitykset Valioliigassa ja siihen päälle tappio kotona ruotsalaiselle Östersundsille on saanut kannattajat harvinaisen yksimieliseksi siitä, että joukkueen managerin Arsene Wengerin on aika poistua seurasta. Wenger puolestaan vastasi huutoon kertomalla, ettei hänellä ole minkäänlaista aikomusta lähteä seurasta vielä ensi kesänäkään. Joukkue on vaikuttanut kentältä haluttomalta ja pelaajien itseluottamus on ollut alhaalla.

Milanon illassa pelatussa Eurooppa-liigan ottelussa AC Milania vastaan ongelmista ei ollut tietoakaan. Joukkueesta oli paljon tärkeitä pelaajia pois kokoonpanossa niin loukkaantumisten kuin edustuskelvottomuudenkin takia. Tästä huolimatta vierailijat pystyivät ottamaan vakuuttavan 0-2 voiton dominoivan esityksen jälkeen.

Voitto oli loistava näyte niin pelaajilta kuin Wengeriltäkin. Wengeriä on kritisoitu jo vuosia siitä, ettei hän ole enää pysynyt nykyjalkapallon vaatimusten vauhdissa. Eilen Wenger onnistui kuitenkin laatimaan taktiikan, johon Milan ei löytänyt vastausta.

Arsenalin maalintekijöinä toimivat Henrikh Mkhitaryan sekä Aaron Ramsey. Mkhitaryanilla oli lisäksi kaksi loistavaa paikkaa tehdä lisääkin maaleja. Näistä toinen laukaus suuntautui hieman ohi maalin ja toinen ylärimaan. Myös paljon parjattu Danny Welbeck olisi hieman paremmalla viimeistelyllä voinut onnistua maalinteossa, mutta tälläkään kertaa näin ei kuitenkaan tapahtunut.

Jatkopaikka on vielä kovan työn takana, mutta voitto oli kuitenkin juuri sitä, mitä Arsenal tässä vaiheessa todella tarvitsi.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom