Advertisement

Bayernille riitti maaliton tasapeli välieräpaikkaan

Bayern München ei tarvinnut kovin ihmeellistä suoritusta kotikentällään Sevillaa vastaan. Bayern oli hakenut 2-1 vierasvoiton Espanjasta. Sevillalla oli kaikki mahdollisuudet kammeta itsensä vielä jatkoon. Bayern pystyi kuitenkin kontrolloimaan ottelua saksalaisella tehokkuudella.

Sevilla ei onnistunut vierasottelussa aiheuttamaan Bayernille todellista uhkaa. Joukkue ei onnistunut saamaan laukaustakaan kohti maalia. Kaiken kaikkiaan ottelu oli hyvin rikkonainen. Joaquin Correan osalta ottelu päättyi lisäajalla punaiseen korttiin.

Bayern ei myöskään esittänyt ottelussa mitään kovin kaksista jalkapalloa. Jatkopaikan kannalta se teki vain sen, mikä riitti sille tässä ottelussa.

”Välierät tulevat olemaan vaikeita, mutta meillä on riittävästi kunnianhimoa ja motivaatiota kohdataksemme nämä haasteet, Bayernin manageri Jupp Heynckes kertoi ottelun jälkeen.

”Kerroin sen pelaajille ja se riitti tänään.”

”Lisäksi ketään pelaajista ei ole pelikiellossa välierissä. Se on minulle myös hyvin tärkeää.”

Bayern eteni välieriin Liverpoolin, AS Roman ja Real Madridin seuraksi. Välieräparit arvotaan tulevana perjantaina. Välieräpareista on tulossa hyvin mielenkiintoiset, sillä etenkin Liverpool on näyttänyt todella laadukasta pelaamista tämän kauden Mestarien liigan alkulohkossa ja jatkopeleissä.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom