Advertisement

Burnleyn managerille pitkä jatkosopimus

Burnley FC ja manageri Sean Dyche ovat allekirjoittaneet uuden neljän ja puolen vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Uusi sopimus pitää Dychen seurassa kesään 2022 asti. Dychen lisäksi myös apulaismanageri Ian Woan sekä edustusjoukkueen valmentaja Tony Loughlan kirjoittivat yhtä pitkät jatkosopimukset. Burnley tiedotti asiasta verkkosivuillaan tänään.

46-vuotias Dyche tuli Burnleyn manageriksi lokakuussa 2012 seuran pelatessa tuolloin Mestaruussarjassa. Hän on johtanut Burnleyn sarjanousuun Valioliigaan kahdesti vuosina 2014 ja 2016. Siinä välissä joukkue ehti myös putoamaan Valioliigasta, mutta seurajohto päätti kuitenkin pitää Dychestä kiinni.

Tuo päätös näyttää nyt kannattaneen. Tällä kaudella Dyche on johdattanut Burnleyn toistaiseksi Valioliigassa sijalle kahdeksan, tasapisteissä seitsemäntenä olevan Leicesterin kanssa. Burnleyn puolustus on ollut myös yksi liigan parhaista ja joukkue on päästänyt 24 ottelussa ainoastaan 21 maalia. Kahdeksas olisi Burnleyn paras sijoitus Englannin pääsarjassa sitten kauden 1973-74, jolloin se sijoittui kuudenneksi.

”Olen melko nuori manageriksi, uskon että opin vielä asioita ja kehityn, joten myös henkilökohtaisista syistä luulen tämän olevan oikea paikka minulle”, Dyche kommentoi tuoreeltaan. ”Tämä on erittäin hyvä ympäristö ja nautin siitä ja yhteydestä mikä minulla on tämän alueen kanssa. Uskon meidän seurana pystyvän menemään yhä eteenpäin ja se on tärkeää, mutta olen myös tietoinen haasteista sen suhteen.”

Dychen otteet Burnleyn peräsimessä ovat herättäneet jo kiinnostusta suuremmistakin seuroista. Etenkin Everton oli kiinnostunut palkkaaman Dychen syksyllä annettuaan potkut Ronald Koemanille. Toistaiseksi Burnleyn kannattajien ei tarvitse kuitenkaan pelätä Dychen lähtevän mihinkään.