Advertisement

De Gea pyytää joukkuetovereita ottamaan isompaa vastuuta ensi kaudella

Manchester Unitedin maalivahti David De Gea on kertonut hänen joukkuetovereilleen, että heidän on otettava vastuu Manchester Cityn kiinni saamiseksi ensi kaudella eikä jätettävä vastuuta Jose Mourinholle.

United on voittanut kuluvan kauden aikana Manchester Cityn, Liverpoolin, Tottenhamin, Chelsean ja Arsenalin, mutta tasaisuuden puute on estänyt joukkuetta taistelemasta valioliigamestaruudesta.

De Gea sanoo, että tämän täytyy muuttua ensi kaudella ja vaatii, että se on pelaajien vastuulla, eikä vain Mourinhon.

”Meillä on hieno manageri, De Gea sanoi seuran virallisilla verkkosivuilla.

”Hän on erittäin kokenut, hän on voittanut kaiken mitä tässä lajissa on voitettavissa. Hän on tuonut joukkueeseen todella hyvää voittamisen mentaliteettia. Lopulta kuitenkin tulokset riippuvat siitä, miten me pelaajat kentällä pelaamme.

”Me torjumme, luomme maalipaikat ja teemme maalit. Joten joukkueena meidän on saatava taso ja laatu pysymään tasaisena koko kauden ajan.

De Gea, joka on Espanjan ykkösmaalivahti MM-kisoissa tänä kesänä, nimettiin tällä kaudella jo viidettä kertaa PFA:n vuoden joukkueeseen. Espanjalaisvahti on myös lähellä voittaa kauden päätteeksi Kultaisen hanskan. De Gea on pelannut kauden aikana jo 17 nollapeliä. City-vahti Ederson on tilastossa toisena 15 nollapelillään.

”Olen melko tyytyväinen kauden peliesityksiini. Tämä kausi on ollut yksi parhaista, ellei jopa paras urallani. Oloni on tuntunut hyvältä koko kauden ajan. Toivottavasti kauden viimeiset pelit sujuvat yhtä hyvin ja pääsen hyvässä vireessä MM-kisoihin, De Gea jatkoi.