Advertisement

Dwight Yorke uskoo Lukakun tekevän yli 30 maalia tällä kaudella

Entinen Manchester United-hyökkääjä Dwight Yorke uskoo belgialaishyökkääjä Romelu Lukakun jatkavan kehitystään Manchester Unitedin riveissä.

Yorke uskoo Lukakun tekevän kuluvalla kaudella vähintään 30 maalia kaikki kilpailut mukaanlukien, ja todistavan olevansa suuren siirtosummansa arvoinen.

United maksoi Evertonille Belgian maajoukkuehyökkääjästä viime heinäkuussa 75 miljoonaa puntaa ja hän on tähän mennessä onnistunut tekemään 17 maalia joukkueelle.

Lukaku on onnistunut vuodenvaihteen jälkeen molemmissa pelaamissaan otteluissaan maalinteossa ja Yorken – joka voitti kolme valioliigamestaruutta ja Mestarien liigan Unitedin riveissä – mielestä 24-vuotiaan saama kritiikki on epäreilua.

”Mielestäni hän on pelannut todella hyvin, Yorke sanoi Omnisportille.

”Katsellessani häntä, minusta on aina tuntunut, että hän oli oikea ostos meille ja hän on jo nyt saavuttanut kaksinumeroisen maalimäärän – 17 maalia, ja olemme vasta kauden puolivälissä.

”Jos hän jatkaa näin, hän pääsee lähelle 30+ maalimäärää ja mielestäni se on melko hyvä alku. Minulla ei ole epäilyksiä hänen kyvyistään, hän on nuori mies ja kehittyy ja paranee vielä vuosien varrella.

Lukaku on tehnyt Valioliigassa 11 maalia, ja jäänyt jo kauas maalipörssiä johtavasta Harry Kanesta, joka on viimeistellyt jo huimat 20 maalia. Kane tavoittelee tällä kaudella jo kolmatta perättäistä Kultaista kenkää.

Lukakulla on mahdollisuus jatkaa vuoden 2018 maaliputkeaan seuraavan kerran lauantaina, kun Manchester United matkustaa valioliigakauden suurimman yllättäjän Burnleyn vieraaksi.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran vain reilut kolme viikkoa sitten Old Traffordilla, jolloin Burnley onnistui nitistämään manchesterilaisjoukkueelta yhden sarjapisteen 2-2 -tasapeliin päättyneestä ottelusta.