Advertisement

Guardiolan mukaan Agüero on sivussa loppukauden

Manchester Cityn manageri Pep Guardiola myöntää, että hyökkääjä Sergio Agüero on loukkaantumisensa vuoksi sivussa loppukauden, mutta saattaa olla kunnossa kesän MM-kisoissa. Polvivaivoista kärsinyt Agüero oli sivussa, kun Manchester City voitti 3-1 Tottenhamin edellisessä Valioliigaottelussaan. Agüero oli kentällä edellisen kerran, kun Manchester City pelasi toisen osaottelun Mestarien liigan puolivälierissä Liverpoolia vastaan.

Guardiola myöntää, että joukkueen ykköshyökkääjä on poissa loppukauden. Menetys ei ole nykyisessä tilanteessa niin valtava, sillä Manchester City on varmistanut Valioliigan mestaruuden, eikä joukkue kilpaile enää Mestarien liigan tai FA Cupin voitosta.

”Kyllä. Agüero on ulkona neljä tai viisi viikkoa. Toivottavasti hän on kunnossa maailmanmestaruuskisoihin mennessä ja on valmis tulevalle kaudelle”, Guardiola kommentoi Sky Sportsille.

”Hän on parhaillaan Barcelonassa. Ensimmäinen osa hänen kuntoutuksestaan tapahtuu siellä”, Guardiola sanoo.

Vaikka Guardiola oli toiveikas siitä, että Agüero olisi pelikuntoinen kesällä pelattavissa miesten jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa, Argentiinan tohtori Homero D’Agostino esitti varovaisemman mielipiteen asiasta.

”Agüero ei tule olemaan sataprosenttisessa kunnossa niin lyhyessä ajassa MM-kisoihin mennessä”, D’Agostino kommentoi TyC Sportsille.

Miesten jalkapallon maailmanmestaruuskisat alkava kesäkuun 14. päivä Venäjällä. Argentiina pelaa ensimmäisen ottelunsa 16. päivä Islantia vastaan.