Advertisement

Hodgson toivoo rauhallista ottelua Brightonia vastaan

Vaikka eteläisessä Lontoossa majaansa pitävälle Crystal Palacelle löytyy paljon paikallisiakin kilpailijoita, on seura historiallisesti käynyt kiihkeimmät kamppailunsa etelärannikon Brighton & Hove Albionia vastaan. Kun Brighton nousi täksi kaudeksi Valioliigaan, saatiin nämä ottelut pääsarjatasolla ohjelmaan ensimmäistä kertaa sitten kauden 1980-81.

Marraskuussa Brightonin isännöidessä ensimmäistä joukkueiden välistä kohtaamista tunteet kävivät kuumana etenkin katsomossa. Soihdut ja muu epäjärjestys aiheuttivat järjestyshäiriöitä, joista kotijoukkue syytti pientä määrää Crystal Palacen kannattajia, jotka olivat saapuneet paikalle.

Lauantaina joukkueet kohtaavat toisen kerran tällä kaudella Valioliigassa. Palacen manageri Roy Hodgson on esittänyt molempien seurojen kannattajille toiveen, että tällä kertaa ottelu hoidetaan rauhallisesti alusta loppuun asti.

”Haluaisin sanoa faneille, että tarvitsemme epäilemättä teidän tukeanne mutta emme halua nähdä mitään ongelmia ja ulotan tämän viestin myös Brightonin faneille”, Hodgson sanoi Sky Sportsin mukaan. ”Minä toivon, ja voitte kutsua minua lapsenuskoiseksi, että ihmiset tulevat peliin koska haluavat todella kannattaa joukkuettaan. Sellaisilla kohtauksilla, joita tulee kun kilpailuasetelma eskaloituu tappeluiksi ja jengisodaksi ei ole mitään tekemistä sillä mitä minä pidän jalkapallona.”

Ottelu ei ole Palacelle tärkeä ainoastaan kilpailuasetelman vuoksi, vaan myös säilymiseen vaadittavien pisteiden takia. Palace on tällä hetkellä Valioliigassa viimeisellä säilyjän paikalla. Eroa sijan alempana olevaan Southamptoniin on kolme pistettä, mutta Southampton on pelannut yhden ottelun vähemmän.