Advertisement

Ian Wright vertaa Wengerin tilannetta siihen, kun Brasilian tähtipelaaja Ronaldo lihosi

Arsenalin entinen tähtipelaaja Ian Wright on jälleen kritisoinut Arsenalin manageri Arsene Wengeriä. Tällä kertaa Wright kertoo, että Wengerin nykyistä menoa on yhtä vaikea katsoa kuin Brasilian entisen tähtipelaajan Ronaldon lihomista.

”Juttelin Arsenen kanssa muutaman tunnin ajan vuonna 2014 Brasiliassa MM-kisojen aikana”, Wright kertoi Sunday Timesille.

”Hän on todella lumoava mies jutella. Keskustelun aikana hän kertoi hyväksyvänsä sen, että kaikki kritiikkini johtuu rakkaudesta seuraa kohtaan.”

”Kun häntä katsoo nyt, on kuin katsoisi Muhammad Alia Larry Holmesia vastaan tai Brasilian Ronaldoa, kun hän lihoi. Se on kuin katsoisi suuren kuolemista.”

”Ongelma Arsenen kanssa on se, ettei hänen kulmassaan ole ketään heittämässä pyyhettä kehään.”

Wrightilta on ajoittain nähty mielenkiintoisia avautumisia seuran nykytilasta. Milloin kritiikin kohteeksi joutuvat pelaajat, milloin Wenger. Toki myös Wright on täysin oikeutettu mielipiteisiinsä, eivätkä ne kovin usein ole kovinkaan kaukaa haettuja. Hän kertoo usein kritiikin johtuvan rakkaudesta Arsenalia kohtaan, mutta kovin paljon tämän kaltaisista kommenteista ei ole hyötyä joukkueelle. Etenkään ennen tärkeää Cup-finaalia Manchester Cityn kaltaista joukkuetta vastaan.

Seuraa myös Twitterissä!
@pasi_rosti
@vaihtopenkkicom