Advertisement

Joe Gomez uskoo oppivansa paljon Virgil van Dijkilta

Liverpoolissa hyvin vastuuta kauden aikana saanut Joe Gomez sanoo, että on onnekas, kun voi saada oppia tammikuun siirtoikkunassa seuraan siirtyneeltä Virgil van Dijkilta. Hollantilaistoppari siirtyi seuraan kovalla kohulla, sillä hänestä maksettu 75 miljoonaa puntaa oli kaikkien aikojen suurin siirtosumma puolustajasta.

Van Dijkin tulo seuraan saattaa hidastaa Gomezin pitkäaikaista tavoitetta siirtyä oikean pakin tontilta keskuspuolustajaksi, mutta hän ei itse näe uutta seuratoveriaan esteenä.

”En nähnyt hänen estävän reittiäni mihinkään. Tämä on hieno mahdollisuus oppia häneltä”, Gomez kommentoi Sky Sportsin verkkosivuilla.

”En ole turhaan stressannut asiasta tai vainoharhainen muiden ihmisten saapumisesta seuraan. On hienoa olla ympäristössä, jossa voin oppia hänen kaltaisiltaan pelaajilta. Yritän vain imeä siitä itseeni ja olla paras mahdollinen siipeilijä.”

”Mielestäni on hienoa, että hän on täällä. Kaikki näkevät sen. Hänen pelitapansa on hyvin dominoiva ja hänen kehonkielensä näyttää, että hän on tarkka ja laadukas pelaaja”, Gomez kehuu.

Gomezilla on muutenkin laadukkaita esimerkkipelaajia samalla treenikentällä. Hyökkäyspäässä oikeaa laitaa viilettävä Mohamed Salah on viimeistellyt 30 Valioliigaottelussa jo 28 osumaa ja on sarjan paras maalintekijä. Kaikissa kilpailuissa Salah on tehnyt yhteensä 36 maalia.

Gomez oli ensimmäistä kertaa Englannin miesten maajoukkueen avauksessa marraskuussa, kun se kohtasi ystävyysottelussa Brasilian. Vastustajalla olivat kentällä ykköstähdet Neymar ja Philippe Coutinho.

”En ole varma, kumpi heistä on parempi. He molemmat ovat maailmanluokkaa. He ovat molemmat uskomattomia pelaajia ja se on minulle miellyttävää esiintyä sellaisia lahjakkuuksia vastaan”, Gomez sanoo.

”Täytyy olla tasapainossa kyky kunnioitukseen ja ymmärrys siitä, että hän on vastustajasi, etkä voi olla sokaistunut hänestä. Siitä ei seuraa mitään hyvää.”

”Yritän oppia niin paljon kuin mahdollista jokaiselta vastustajalta ja tutkia heidän vahvuuksiaan”, Gomez toteaa.