Advertisement

Kane tahtoo Englannin kapteeniksi

Loistavassa vireessä syyskuussa ollut Tottenhamin ja Englannin maajoukkueen tähti Harry Kane on ilmoittanut haluavansa tulevaisuudessa toimia Englannin maajoukkueen kapteenina. 13 maalia toukokuussa tehnyt Kane on mukana myös Englannin tulevissa karsintaotteluissa Sloveniaa ja Liettuaa vastaan.

Kolmen leijonan manageri Gareth Southgate ei ole vielä nimennyt virallista kapteenia entisen kapteenin Wayne Rooneyn ilmoitettua maajoukkueuransa päätöksestä. Kane on toiminut Englannin kapteenina väliaikaisesti ja tuntee itsensä yhdeksi Englannin johtohahmoista.

”Kyllä, minulla on ollut kapteeninnauha ja se oli hyvin suuri kunnia minulle.” Kane kartoi toimittajille, kun häneltä kysyttiin haluaako hän toimia Kolmen leijonan kapteenina.

”Tunnen itseni yhdeksi joukkueen johtajista”

”Gareth Southgate on kuitenkin sanonut, että hän miettii asiaa jonkin aikaa ja meillä on paljon hyviä pelaajia”

”Minun täytyy keskittyä maalien tekemiseen ja jatkaa syyskuun virettä myös lokakuussa. Kaikkein tärkeintä on antaa kentällä tehtävien näyttöjen hoitaa puhuminen.” Kane jatkaa.

Englannilla on torstaina Sloveniaa vastaan Wembleyllä pelattavassa ottelussa mahdollisuus varmistaa pääsy ensi kesän MM-kisoihin Venäjälle. Englanti johtaa lohkoa F viidellä pisteellä ennen toisena olevaa Sloveniaa.

Kanen ohella ehdolla Englannin kapteeniksi ovat seurakaveri Eric Dier, Chelsean kapteeni Gary Cahill sekä West Hamin maalivahti Joe Hart.